keskusherkistä

Keskusherkistäminen on kipuun liittyvä keskushermoston plastinen tila, jossa aistittu kipu sekä muiden ärsykkeiden responses voivat voimistua. Siinä kipua tulkitaan tavallista herkemmin ja kipu voi levitä aiemmin koskemattomille alueille tai kestää pitkään jopa lievän kudosvaurion jälkeen. Tekstissä käytetty termi suomessa on usein keskusherkistymisen tai keskusherkistämisen muoto, ja tila liittyy sekä krooniseen kipuun että tiettyihin kiputiloihin kuten migreeniin tai fibromyalgiaan.

Mekanismit perustuvat keskushermoston neuroplastisiin muutoksiin. Pitkäkestoisessa herkistymisessä selkäytimen ja aivorungon kipukäytävissä tapahtuu synaptista potentiaatiota lisäävää muutosta, usein NMDA-reseptorien ja glutamaatin välityksellä. Gliaalien, kuten mikroglian ja astrosyyttien, aktivoituminen lisää neuroinflammation ja ylläpitää tilaa. Periferialta tuleva jatkuva kipusignaali voi ylläpitää keskusherkistä prosessia, ja descenderin kivunsäätely voi heikentyä.

Oireet ja kliininen kuva sisältävät hyperalgesian (kipu ennen kohtuullisuutta suurempi), allodynian (kipua kosketuksesta tai muuten kivuttomista ärsykkeistä) sekä laajentuneen kipualueen kokemuksen. Tila yhdistyy usein krooniseen kipuun ja siihen liittyy päivittäisen toiminnan rajoittumista sekä univaikeuksia.

Diagnoosi perustuu kliiniseen arvioon eikä yksittäistä laboratoriotestiä ole. Tukea antavat tutkimukset kuten kvalitatiivinen sensorointi (QST) sekä kuvantamismenetelmät, jotka voivat osoittaa keskushermoston kipukäytävien herkistymistä. Hoito on monitieteellistä ja yksilöllistä: fyysinen terapia ja liikunta, painonhallinta, kognitiivinen käyttäytymisterapia sekä unirytmin parantaminen. Lääkkeistä voivat auttaa gabapentinoidit, duloksetiini tai venlafaksiini, ja joissain tapauksissa harkitaan NMDA-reseptorin modulaattoreita kuten ketamiinia. Olennaista on multimodaalinen hoito, joka kohdistuu sekä kipuun että kipuun liittyvään stressiin ja unihäiriöihin.