keratinoituminen

Keratinoituminen, eli keratinisoituminen, on ihon ja muiden keratinisoituvien epiteelien solujen kypsymisprosessiin liittyvä ilmiö, jossa epidermisen keratinosyytit siirtyvät basaalikerroksesta ylöspäin kohti stratum corneumia. Prosessin aikana solut erilaistuvat, suurenevat, ja niiden sisällöltään rikastuneet rakennusaineet muotoutuvat keratiiniksi sekä muiksi proteiineiksi, jotka antavat soluille kestävyyden ja vähentävät veden haihtumista.

Keratinoituminen koostuu useista vaiheista: keratinosyytit syntyvät basaalikerroksessa, minkä jälkeen ne erilaistuvat, keräävät keratiinifilamentteja ja keratohyalin- rakeita sekä muodostavat lamellaarisia rakenteita soluviinien väliin. Solut litistyvät, niiden ydin ja useimmat organellit katoavat, ja lopulta syntyy anlee proteiinikuori sekä keratiinikyynärvarret, jotka muodostavat sarveiskerroksen. Desquamation eli solujen hiljainen irtoaminen tapahtuu asteittain, jotta uusi kerros voi vaihtua tilalle.

Keratinoituminen on keskeinen ihoesteen muodostumiselle ja vedenhaihtumisen ehkäisylle sekä mekaniselle suojaamiselle. Se tapahtuu pääasiassa epidermiksessä, mutta esiintyy myös muissa keratinisoituvissa epiteeleissä. Hermostot ja immuunipuolustus voivat vaikuttaa prosessin nopeuteen ja laad an, ja sen poikkeavuudet voivat johtaa ihosairauksiin kuten hyperkeratoosiin tai parakeratoosiin.

Kliinisesti keratinoituminen nähdään ihon paksuuntumana, kuivumisena tai kuorimisena. Hyperkeratoosi ja sarveiskerroksen rakennepoikkeavuudet liittyvät usein ihottumiin, ichthyosis- tai psoriaatilaisiin tiloihin, ja ne voivat heijastua muun muassa histologisessa tutkimuksessa keratinisoituneen kerroksen paksuuntumana sekä solujen kyltin tai ytimeen liittyvin poikkeavuuksiin.