kemikaalikestävyyteen

Kemikaalikestävyyteen viitataan kykyyn vastustaa kemiallista rasitusta ilman merkittävää hajoamista, läpäisevyyden muutoksia tai toiminnallisuuden rappeutumista. Se koskee sekä materiaaleja että suojavarusteita ja pintamateriaaleja. Kestävyyteen vaikuttavat kemikaalin laji ja konsentraatio, lämpötila sekä altistusaika, mutta myös materiaalin koostumus, paksuus ja mahdolliset pintakäsittelyt.

Kestävyyden arviointi perustuu yleensä kahteen ilmiöön: läpäisyyn ja kemiallisista muutoksista aiheutuviin vaikutuksiin. Läpäisyajan (breakthrough time) määrittää, kauanko kemikaali pysyy pinnalla ennen kuin se alkaa siirtyä materiaalin läpi. Samaan aikaan seurataan mahdollisia muutoksia, kuten pehmeyden, venyvyyden, halkeilun tai muiden kemiallisesta rasituksesta johtuvien muodonmuutosten ilmenemistä. Olosuhteet, kuten lämpötila ja kemikaalin sekä altistettavan kappaleen koko, vaikuttavat tuloksiin. Testauksia suoritetaan usein standardoitujen menettelyjen mukaisesti.

Materiaaleista yleisimmin käytettyjä kemikaalikestävyyteen ovat nitrile (NBR), neopreeni (CR) sekä butyylieristeet (butyl). Lisäksi fluororubberit kuten FKM (esim. Viton) sekä PTFE- ja polyuretaaniformit tarjoavat kestävyyttä tietyissä sovelluksissa. Valinta riippuu kohdeaineesta, käyttötilanteen lämpötilasta ja tarvittavasta mekaanisesta kestosta sekä mahdollisesta hajoamisriskistä.

Standardeja ja testauksia sovelletaan kansainvälisesti. Euroopassa yleisiä ovat EN 374 -suojakäsineet kemikaaleja vastaan, Yhdysvaltalaisissa standardeissa käytetään esimerkiksi ASTM F739 - Standard test method for permeation of liquids through protective clothing materials under continuous contact. Tulokset raportoidaan useimmiten läpäisyajan ja siihen liittyvän permeaatioasteen muodossa sekä mahdollisina lisämerkintöinä kemikaalikohtaisista rajoituksista.