kellarikerros

Kellarikerros on rakennuksen alin kerros, joka on suurimmaksi osaksi maanalainen tai maanpinnan alapuolella. Se eroaa muista kerroksista sekä rakennuksen kantavista että rakennuksen tilankäytön kannalta: kellarikerros toimii usein teknisten tilojen, varastojen sekä lämmitys- ja vesijohtopohjien paikkana, mutta sitä voidaan osin muuttaa myös asuin- tai harrastetilaksi.

Käyttö ja tilat voivat vaihdella suuresti. Yleisiä kellarikerroksen käyttötarkoituksia ovat varastotilat, tekniset tilat (lämpöpumput, boilerit, ilmanvaihtokanavat), pesutilat sekä käyttötarkoituksiin soveltuvat huoneet. Joissakin rakennuksissa kellariin voi tehdä asuinhuoneistokonvertin, mutta tämä edellyttää riittäviä valon ja ilmanvaihdon edellytyksiä sekä pelastusteitä.

Rakenteellisesti kellarit rakennetaan usein betonista tai muuratuista seinistä, lattia on betoninen ja kantavuus sekä kosteussuoja ovat keskeisiä suunnittelukohteita. Maku- ja kosteuden hallinta on tärkeää; kellarit ovat alttiita kosteudelle ja radonille, joten kosteussuojaus, ilmanvaihto sekä mahdolliset radon-hälytystavat ovat osa rakennusteknistä toteutusta.

Valo ja ilmanvaihto ovat usein haasteellisia kellarikerroksessa. Luonnonvalon määrä riippuu ikkunoista ja mahdollisista valonheittimistä, ja ilmanvaihto on tyypillisesti järjestetty mekaanisesti sekä/häivähdysilmastoinnilla. Egress-vaatimukset ja paloturvallisuus koskevat sekä asuin- että teknisiä tiloja.

Historia ja käyttö Suomen rakennuskannassa vaihtelee: kellarikerrokset ovat olleet yleisiä vanhemmissa ja monikerroksisissa rakennuksissa sekä maantieteellisesti että ilmasto-olosuhteiden vuoksi, mutta modernissa uudisrakentamisessa tavoitteena on entistä parempi kosteudenhallinta ja asumiskäyttöä koskevat vaatimukset.