kehystämisteoriat

Kehystämisteoriat ovat sosiologian ja viestinnän teorioiden joukko, jotka tutkivat, miten esitystavat eli kehykset muokkaavat ihmisten käsityksiä ja tulkintoja. Kehys määrittelee, mikä on ongelma, millaiset syyt sille on huomioitava, millainen moraalinen arvio on relevantti ja millaisia ratkaisuja ehdotetaan. Kehystämisteoriat korostavat, ettei viestintä ole neutraalia; se muokkaa todellisuutta valitsemalla, korostamalla ja rajaamalla sen osia.

Teorian taustat ja kehitys juurtuvat Erving Goffmanin frame analysis -käsitteeseen (1970-luvulla), jossa kehykset organisoivat kokemuksia ja tapahtumien tulkintaa. Laajempaa sovellusta on tuonut Robert Entman vuonna 1993 hahmotelma kehystämisestä viestinnän tutkimuksessa: kehystämisellä tarkoitetaan tietyn todellisuuden puolesta korostamista ja toisenlaisten piirteiden väheksyntää, jotta yleisö määrittelee ongelman, syyt, moraalisen arvion ja ratkaisun. Myöhemmin on kehitetty myös käsitteitä kuten frame-building, frame-setting ja frame resonance, joiden kautta tutkitaan kehysten muodostumista, vastaanottajien tulkintaa sekä kehysten toimivuutta eri kulttuuri- ja poliittisissa konteksteissa.

Käytännön sovelluksia ovat median tutkimus, poliittinen viestintä, julkinen politiikka, terveysviestintä sekä sosiaaliset liikkeet. Esimerkiksi ilmastonmuutoskeskustelussa kehyksiä voivat olla ympäristö, talous tai kansanterveys; kukin kehys muokkaa sitä, miten ongelma määritellään ja mitä ratkaisuja pidetään hyväksyttävinä. Kehystämisteoriat tarjoavat välineitä analysoida, miten tekstit ja puheet rakentavat todellisuutta ja vaikuttavat mielipiteisiin.