kasvihuonekaasupäästövähennykset

Kasvihuonekaasut ovat aineita, jotka päästävät auringon lyhytaaltoisen säteilyn maahan ja hidastavat lämpösäteilyn karkaamista takaisin avaruuteen. Tämä kasvihuoneilmiö ylläpitää elinkelpoisen ilmaston, mutta ihmistoiminta on lisännyt näiden kaasujen pitoisuuksia ja vahvistanut ilmaston lämpenemistä. Tärkeimmät kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4), dityppioksidi (N2O) sekä fluoratut kasvihuonekaasut (HFC:t, PFC:t ja SF6). Vesihöyry on myös tärkeä luonnollinen kasvihuonekaasu, mutta sen määrä seuraa ilmaston tilaa eikä siksi ole suoraan ihmisen säädelty.

Ihmisen päästöjä kuvaa CO2:n polttoaineiden energiantuotannon poltto, maankäytön muutokset sekä teolliset prosessit. CH4 syntyy muun muassa maataloudesta, jätteiden ja biokaasun metaanipäästöistä sekä fossiilisten polttoaineiden OCI-ilmasto-osuuksista. N2O tulee lannoitteiden ja maaperän mikrobitoiminnan seurauksena sekä joistakin teollisista prosesseista. Fluoratut kasvihuonekaasut syntyvät teollisuudesta ja käytettyjen laitteiden huollosta.

Pitoisuudet ovat nousseet teollisen ajan alusta. CO2 on suurin ja pitkäikäisin kasvihuonekaasu, ja sen nykyiset pitoisuudet ovat selvästi korkeammalla tasolla kuin esiteollisina aikoina. CH4 ja N2O ovat tehokkaita lyhyellä aikavälillä, ja ne vaikuttavat ilmastoon merkittävästi ympäristönä, vaikka niiden pitoisuudet ovat pienempiä kuin CO2. Näiden kaasujen kokonaiskasvu seurataan globaalilla mittausverkostolla.

Politiikassa tavoitteena on vähentää päästöjä sekä siirtyä kohti puhtaampia energiavaihtoehtoja ja teollisuusratkaisuja. Kansainväliset sopimukset, kuten UNFCCC, Pariisin sopimus ja Kigali-ratkaisut, ohjaavat päästövähennyksiä ja ilmastotoimia sekä sopeutumista eri maille. Nettonollatavoitteet ja ilmastoneutraalisuus muodostavat yleisiä tavoitteita sekä talousten että yhteiskuntien pitkälle ulottuvilla suunnitelmilla.