kantateet

Kantateet ovat vokal- ja instrumentaalisia sävellyksiä, joissa on lauluosuuksia sekä usein arioita ja recitativi-tyylisiä osioita sekä kuorokohtia. Säestys voi vaihdella pienestä instrumenttiryhmästä täysiin orkestereihin, ja teokset voivat kestää lyhyistä muutamaan kymmeneen minuuttiin.

Kantateiden juuret ovat 1600-luvun Italiassa, ja niiden nimi juontuu italianan cantare-tekemiseen eli laulamiseen. Barokin aikana käsite kehittyi erityisesti Pohjois-Europassa, missä kantaatteista tuli tärkeä osa sekä liturgista että sekulaaria musiikkia. Saksassa ja muualla saksalaisessa kulttuuripiirissä kantaatteja käytettiin laajemmin kirkollisissa palveluksissa, missä ne saattoivat perustua päivän raamatunkäyntien ja liturgisten tekstien ympärille.

Kantaatteja voidaan luokitella kahteen päätyyppiin: liturgiset kantaatet, joiden tarkoitus on palvella kirkollista liturgia, ja sekulaarit kantaatet, jotka on tehty hovien, konserttien tai nykyaikaisemman näytökseksi. Usein kantaatteissa on useita osia, kuten arioita, recitativiä ja kuorokohtia, ja niiden jaksotus ja muodot voivat vaihdella suuresti.

Tekstien aiheet ovat tyypillisesti uskonnollisia raamatunkohtia, liturgisia tekstejä tai hovielämän sekä mytologian aiheita. Tekstit voivat olla alkuperäisiä tai johtua lainauksista sekä käännöksistä.

Tunnetuimpia kantaatteja ovat J. S. Bachin kirkolliset kantatetit (esimerkiksi BWV-sarjassa) sekä teollisten ja kotimaisin säveltäjien tuotannot. Kantaatteet ovat vaikuttaneet myöhemmin oratorioiden kehitykseen ja konserttimusiikkiin laajemmin.