kamarimusiikkia

Kamarimusiikki on klassisen musiikin laji, jossa pienet soittajaryhmät esittävät teoksia intiimissä tilassa. Termi viittaa huoneeseen (kamarimusiikki) ja tyypillisesti jokaisella osastolla on oma soittajansa, eikä kapellimestaria välttämättä tarvita. Esitykset tapahtuvat usein pienille yleisöille tarkoitetuissa tiloissa ja korostavat vuoropuhelua soittajien välillä.

Yleisimmät kamariyhtyeet ovat: viulukvartetti (kaksi viulua, viola ja cello), viulussoittokokoonpano eli string trio (viulu, viola ja cello), piano-trio (viulu, cello ja piano), piano-quartet (viulu, viola, cello ja piano) sekä piano-quintet (piano sekä kaksi viulua, viola ja cello). Pu-hal-linkvartetti (huilu, oboe, klarinetti, fagotti) ja puhaltinkvintetti (huilu, oboe, klarinetti, fagotti, torvi) ovat yleisiä puhallinyhtyeitä kamarimusiikissa.

Historiallisesti kamarimusiikki kehittyi barokista klassisismiin ja romantiikkaan. Haydn on usein pidetty lajin isänä, ja Mozart sekä Beethoven laajensivat muotoja sekä ilmaisua. 1800-luku toi repertoarin monipuolistumisen ja 1900-luku sekä nykyaikaiset tyylilajit lisäsivät uusia ilmaisutapoja; kamarimusiikki on sen jälkeenkin ollut dynaaminen ja jatkuvasti kehittyvä osa länsimaista musiikkikulttuuria.

Nykyisin kamarimusiikki perustuu tasa-arvoon: soittajat ovat yleensä yhtä lailla vastuussa tulkinnasta, ja kapellimestari ei välttämättä ole mukana. Esitykset tapahtuvat sekä konserttisaleissa että intiimeissä tiloissa ja yhdistävät perinnettä sekä uutta musiikkia. Repertuaari ulottuu barokista nykyteoksiin, ja kamerimusiikki toimii sekä ammattimuusikoiden että opiskelijoiden tärkeänä osa musiikkikasvatusta.