kaasukentistä

Kaasukentät ovat geologisia rakenteita, joissa esiintyy talteenotettavaa maakaasua (yleensä metaania). Kentät voivat olla omia kaasukenttiä tai kaasua sisältäviä öljykenttiä, jolloin kyse on satelliittikentistä. Kaasun hyödyntäminen alkaa usein tarkemmalla kartoituksella ja varauksen arvioinnilla.

Maakaasun esiintyminen vaatii oikeankokoisen varastoitumispaikan: huokoisia sedimenttikerroksia, kuten hiekkakiviä tai kalkkikiveä, joiden yläpuolella on tiivis rakenteellinen tai stratigrafinen kerros. Tämä pato- tai kapselirakenne estää kaasun pääsyn vapaasti liikkeelle ja mahdollistaa sen kertymisen suuriksi varastoiksi.

Kaasukenttien löytämiseksi käytetään geofysikaalisia menetelmiä, erityisesti seismisiä tutkimuksia, sekä koekenttiä. Kun potentiaali todetaan, aloitetaan kehittäminen porauksineen, kaasuprosessointiasemineen ja putkistoineen sekä tarvittavine offshore-alustoineen.

Kaasu puhdistetaan ennen markkinoille viemistä: hiilidioksidin (CO2) ja rikkivedyn (H2S) poisto, kosteuden kuivaus ja, joissain kentissä, nestemäisten hiilivetyjen erotus. Valmisteltu kaasu siirretään putkistoilla tai nesteytetään LNG:nä merikuljetuksia varten.

Maailmanlaajuisesti suurimmat kaasuesiintymät sijaitsevat suurilla hydrokarbonaattialueilla, erityisesti Lähi-idässä, Venäjällä sekä Pohjois-Amerikassa ja Pohjois-Euroopassa. Kaasutuotanto ja -kauppa on sekä offshore- että onshore-kohteissa, riippuen kentän geologiasta ja infrastruktuurista.

Ympäristö- ja taloudelliset näkökohdat ovat keskeisiä: kaasun tuotanto voi aiheuttaa päästöjä ja vuotoja, mutta maakaasun polttaminen tuottaa yleensä pienemmät hiilidioksidipäästöt kuin kivihiili tai öljy. Hintavaihtelut, geopoliittiset riskit ja infrastruktuurin kustannukset vaikuttavat kenttien elinkaareen.