järjestelmäautentikoinnin

Järjestelmäautentikointi on prosessi, jossa järjestelmä varmistaa entiteetin, usein käyttäjän, henkilöllisyyden ennen pääsyn myöntämistä suojattuihin resursseihin. Autentikoinnin tarkoituksena on todentaa käyttäjä ja tukea turvallista pääsyä sekä mahdollistaa oikeuksien hallinta. Autentikointi eroaa valtuutuksesta, joka määrittää, mitä resursseja autentikoidulle käyttäjälle on sallittu.

Keskeinen käsite on todentamiskeinot eri tekijöiden avulla. Tekijöitä ovat: jotain mitä käyttäjä tietää (salasana tai PIN-koodi), jotain mitä käyttäjä omistaa (laitetoken, älykortti, sertifikaatti), sekä jotain mitä käyttäjä on (biometria). Lisäksi käyttäytymiseen liittyvä analyysi voi täydentää todentamista. Monivaiheinen autentikointi (MFA) on yleinen käytäntö, ja yleistyvät myös ratkaisut, joissa perinteinen salasana korvataan passwordless-typpisillä tavoilla.

Teknisesti autentikointi toteutetaan protokollien ja standardien avulla. Tyypillisiä perusmenetelmiä ovat TLS/HTTPS, sekä organisaatioiden sisäiset ratkaisut kuten Kerberos, SAML ja OpenID Connect. Laitteistopohjaiset ratkaisut voivat sisältää PKI-sertifikaatit ja turvalliset avaimet (esim. turvalliset avaimet USB-tiketeillä). Näiden lisäksi WebAuthn/FIDO2 -standardit ovat yleistymässä, edistäen phishing-sitoutumatonta, vahvaa todennusta.

Hallinta ja valvonta käsittävät käyttäjien rekisteröinnin ja poistamisen, pääsyoikeuksien hallinnan sekä auditoinnin. Tiedot tallennetaan ja käsitellään turvallisesti, käyttäen vahvistettuja hash- ja salausmenetelmiä. Tärkeimpiä haasteita ovat phishing, credential stuffing ja salasanojen kierrätys, joihin vastataan käyttämällä MFA:tä, väärennöslukuisia todennustekniikoita sekä ympärivuorokautista riskipohjaista todennusta.