jousisoittinten

Jousisoittimet ovat kielisoittimien ryhmä, joita soitetaan pääasiassa jousella. Yleisimmät tämän ryhmän jäsenet nykyisessä klassisessa musiikissa ovat viulu, alttoviulu, sello ja kontrabasso. Ääni syntyy, kun kieli värähtelee jousen vetämänä; värähtely välittyy soittimen rungon kautta resonanssia tanssittavaksi ääneksi. Jousisoittimia voidaan kuitenkin soittaa myös pizzicato-tyylillä, jolloin kieli napataan esiin sormin ilman jousen kosketusta.

Rakenteeltaan jousisoittimet muodostuvat soittorungosta, kaulasta ja korosta, sekä kannesta ja pohjasta. Niissä on yleensä neljä kieltä, joita voi virittää erilaisiin sigtioihin riippuen soittimeen. Tyypilliset viritykset ovat: viulu G–D–A–E, alttoviulu (altto) C–G–D–A, sello C–G–D–A sekä kontrabasso E–A–D–G. Soittimet rovkevat jousella, jonka hair on usein hevosen tai keinokuidun kaltaista materiaalia; rosin lisää kitkaa ja kontrolloitavuutta soittimeen.

Historia ja käyttö: Jousisoittimet kehittyivät Euroopassa 1500-luvulla ja ne ovat sittemmin muodostaneet keskeisen osan länsimaisesta klassisesta musiikista. Ne esiintyvät laajasti orkesterissa, kamarimusiikissa sekä solistisissa teoksissa, ja ne ovat löytäneet paikkansa myös folk-, jazz- ja nykymusiikissa. Vaikka perinteisesti ne liittyvät klassiseen musiikkiin, niiden soittotekniikat ja äänijäykset ovat vaikuttaneet moniin muihin musiikkityyleihin ympäri maailmaa.