Jousisoittimia

Jousisoittimet ovat kielisoittimia, joissa ääni syntyy, kun kieli värähtelee jousen vetäessä sitä pitkin. Jousi, usein hevosenjouhesta valmistettu, asetetaan kielen päälle ja vedetään; värähtely siirtyy soitinrakenteen kautta ja resonoi rungon avulla. Soitin runkoon vaikuttavat puu- ja cunningmateriaalit sekä rakenteen muoto, mikä antaa äänelle luonteen ja projisoinnin.

Useimmissa jousisoittimissa on neljä kieltä. Viululle (tunnus G–D–A–E) sekä alttoviululle (C–G–D–A) soittimien perusmuodot ovat yleisimpiä viuluperheessä, jota täydentävät sello (C–G–D–A) ja kontrabasso (E–A–D–G). Viuluperheen lisäksi on historiallisia ja kulttuurisia poikkeamia, kuten barokkiviulu ja viola da gamba. Maailmanlaajuisesti erilaiset jousisoittimet, kuten kiinalainen erhu, myös palvelevat samaa peruskäyttöä; näillä on usein vain kaksi kieltä ja erilaista sointia.

Rakenteeltaan jousisoittimet koostuvat kannesta sekä taustasta, reunuksista, kaulasta ja sormituksesta. Kannessa on äänierityksen kannalta keskeinen ominaisuus, ja kaartuvalla puupohjalla sekä selkänoilla tuotetaan resonanssia. Soittimien kielet ovat kiinnitetty talliin ja virittimiin, ja välineisiin liitetään ruostemuodot sekä mahdollisesti murron.

Soittamistapoja ovat arco, jossa kieli pidetään jousella ja vedetään; sekä pizzicato, jossa kieli napataan sormin. Yleisimmät musiikkityylit ovat klassinen konserttimusiikki, kamarimusiikki sekä kansanmusiikki ja modernit kokeelliset tyylit.