jalokaasujen

Jalokaasut ovat kemiallisesti erittäin reagoimattomia alkuaineita, jotka muodostavat ryhmän 18 (joka on usein kutsuttu myös jalokaasujen ryhmä) periottisessa järjestelmässä. Ryhmään kuuluvat helium (He), neon (Ne), argon (Ar), krypton (Kr), xenon (Xe) ja radon (Rn); lisäksi karkeasti mainitaan oganesson (Og), joka on syntetisoitu hyvin pienissä määrissä ja on erittäin lyhytikäinen. Jalokaasut ovat huoneenlämpötilassa yleisimmin kaasuja ja niillä on täysi ulkokuori elektronien suhteen, mikä selittää niiden pienemmän taipumuksen muodostaa yhdisteitä. Niiden kiehumis- ja sulamispisteet ovat alhaisia, ja ne ovat yleensä väritömiä, hajuttomia ja mauttomia.

Olivat monometallisia tai monomoottisia kaasuja normaalissa olosuhteissa, ja ne esiintyvät luonnossa vain pieninä pitoisuuksina ilmakehässä sekä maaperässä. Niiden kemiallinen reaktiivisuus on huomattavasti pienempi kuin muilla alkuaineilla johtuen täytetystä ulkokuoresta. Joillakin jalokaasuilla on kuitenkin lukuisia tunnettuja yhdisteitä, erityisesti xenonina ja kryptonina.

Käyttökohteet ovat laajat: heliumia käytetään jäähdytykseen ja magneettien jäähdytykseen sekä tutkimuksessa; neon on tunnettu vilkkuvaloistaan ja mainoskyltistään; argonia käytetään inerttinä suojakaasuna hitsauksissa sekä valo- ja näyttöteknologiassa; krypton ja xenon käytetään kirkasvaloissa, salamankuvauksissa ja joissakin lasertekniikoissa; radon on radioaktiivinen ja siihen liittyy terveysriskit, siksi sitä hallitaan huolellisesti rakentumisessa ja asuinoloissa. Oganesson on hyvin harvinainen ja nopeasti hajoava syntetisoitu alkuaine, jonka odotetaan olevan erittäin raskas ja mahdollisesti kiinteä kiertoteoriana riippuen ulkoisista olosuhteista.

Synty ja historia: jalokaasut havaittiin ja nimettiin 19. vuosisadan lopulla ja 20. vuosisadan alussa, kun niitä eristettiin ilmakehästä ja öljykaasuista. Helium löydettiin auringon spektristä, Argon ja muut seuraajansa todettiin varhaisella viime vuosisadalla. Oganessonin löytö tapahtui vuonna 2002.