itseviittaus

Itseviittaus on ilmiö, jossa viittaus tai ilmoitus suuntautuu itseensä. Termi muodostuu suomenkielisistä osista itse- (itsensä) ja viittaus (viittaaminen). Itseviittaus esiintyy kielessä, filosofiassa ja logiikassa sekä tietotekniikassa ja kirjallisuudessa.

Käyttöalueet ovat moninaisia: kielitieteessä ja semantiikassa itseviittaus viittaa lausuman sisältöön tai totuuteen; klassinen esimerkki on paradoksi, jossa lause viittaa itseensä ja kiertää totuuden määrittelyä. Matematiikassa ja logiikassa itseviittaus näkyy kiinteän pisteen ilmiöissä sekä Gödelin lauseissa, joissa väite viittaa omaan provattavuuteensa. Tietotekniikassa rekursio merkitsee ohjelmointikoodin osa-viittausta: funktio kutsuu itseään ratkaistakseen ongelman. Kirjallisuudessa ja taiteessa itseviittaus ilmenee metafiktiivisissä teksteissä, joissa teoksen rakenne tai tekijä kommentoi omaa tuotantoaan.

Hyöty ja riskit: Itseviittaus voi syventää tarkastelua, lisätä monitasoista merkitystä ja korostaa rakennelman keinotekoisuutta. Toisaalta se voi tuottaa paradokseja, vaikeuttaa totuuden tai merkityksen määrittelyä tai heikentää johdonmukaisuutta formalistisissa järjestelmissä.

Liittyvät käsitteet sisältävät itseviittaus, paradoksi, rekursio ja kiinteä piste.