itsekeskeisyyden

Itsekeskeisyys on persoonallisuuspiirre ja käyttäytymisen suuntaus, jossa yksilö tarkastelee maailmaa ensisijaisesti oman näkökulmansa kautta ja painottaa omia tarpeitaan, toiveitaan ja etujaan. Tällainen ote saattaa ilmetä empatian vähäisyytenä, toisten huomioon ottamisen rajoittumisena sekä haluna saada huomiota tai valtaa.

Etymologisesti itsekeskeisyys muodostuu sanoista itse ja keskeinen, kuvaillen ajattelutapaa, jossa keskitytään voimakkaasti omaan asemaan. Sanaa käytetään sekä kuvaamaan lievää itsekeskeisyyttä että voimakkaampia ilmentymiä.

Itsekeskeisyys esiintyy sekä yksilöllisissä että kulttuurisissa kontekst知eissa. Sen aste voi vaihdella lievästä kohtuullisesti ohjaamattomaan ja ihmissuhteita haittaavaan. Psykologisesti sitä voidaan tarkastella osana egocentrismia, joka luonnostaan esiintyy kehityksessä, mutta voi jatkua aikuisuudessakin narsististen piirteiden yhteydessä.

Itsekeskeisyyteen vaikuttavat monet tekijät: perimä, temperamentti, varhaiskasvatus, sosiaalinen ja kulttuurinen ympäristö sekä arvoihin liittyvät uskomukset. Esimerkiksi yksilökeskeisessä kulttuurissa itsensä asettaminen ensiksi voi olla sosiaalisesti hyväksyttyä, kun taas kollektivistisemmat yhteisöt voivat suhtautua siihen kriittisemmin.

Ilmentymiä voivat olla keskustelujen hallitseminen, toisten näkökulmien vähäinen huomioon ottaminen, jatkuva halu saada tunnustusta sekä reaktiot konflikteissa. Pitkällä aikavälillä voimakas itsekeskeisyys voi heikentää ihmissuhteita ja yhteistyötä, mutta kohtalainen itsekeskeisyys voi tukea terveellisiä rajoja ja itsetuntoa.

Hoito- ja kehitysmallit keskittyvät empatiataitoihin, perspektiivin ottamisen harjoittamiseen, kognitiiviseen uudelleenmäärittelyyn sekä mindfulnessiin.