isäntäsolusta

Isäntäsolu tarkoittaa elävää solua, jota patogeeni, kuten virus, hyödyntää elääkseen ja monistuakseen. Useimmat virukset eivät omaa omaa kokonaisvaltaista replikaatiojärjestelmää, vaan ne tarvitsevat isäntäsolun koneiston. Isäntäsolu tarjoaa ribosomeja, tRNA:ta, energianlähteitä (esimerkiksi ATP) sekä solun rakennetta ja elimistön entsyymejä, joita virukset voivat hyödyntää omien proteiiniensa ja kopioidun geneettisen materiaalinsa tuottamiseen sekä virionien koontiin.

Tartunta alkaa, kun virus kiinnittää isäntäsolun pinnan reseptoreihin ja pääsee sisään soluun (esimerkiksi endosytoinnin tai fusion mekanismin kautta). Sisällä virus vapauttaa geneettisen materiaalinsa ja ohjaa isäntäsolun koneistoa tuottamaan sekä viruksen rakenteellisia että ei-rakenteellisia proteiineja. Genomin kopiointi, virusherkkujen valmistus ja virionien kokoaminen johtavat lopulta virionien vapautumiseen solusta, usein solukalvon kautta tai solun hajoamisen kautta.

Isäntäsolu määrittää viruksen isäntävalikoiman ja tropismin: jotkut virukset infektoivat vain tiettyjä lajeja tai kudoksia. Esimerkkejä: influenssavirus hyödyntää hengitysteiden epiteelisoluja, HIV tarttuu CD4-positiivisiin T-soluihin, ja bakteerifagit hyödyntävät bakteerisoluja.

Tutkimuksessa isäntäsoluja kasvatetaan solu- viljelyssä. Primaarisolut ovat alkuperäisiä kudosnäytteistä peräisinviä soluja, kun taas solulinjat ovat jatkuvasti kasvavia ja helpottavat laboratorio-eksperimenttejä. Isäntäsolujen valinta vaikuttaa viruksen kasvuun ja tutkimustulosten yleistettävyyteen.