intonaatiosta

Intonaatio tarkoittaa puheen sävelkorkeuden vaihtelua. Se kuvaa, miten äänteen korkeus nousee ja laskee puheen aikana, ja sitä käytetään ilmaisemaan lauseen rakennetta, painotusta sekä puhujan asennetta ja vuorovaikutteista kontekstia. Intonaatio auttaa erottamaan esimerkiksi kysymykset ja väitteet, sekä ilmentämään epäluottamusta, varmuutta, iloa tai muuta asennetta.

Intonaation rakenteessa korostuvat useat piirteet: sävelkorkeuden muoto (pitch contour), lauseen lopussa esiintyvät rajatason äänet sekä ydinakenteet, joilla on erityinen paino puheessa. Eri kielissä intonaation merkitys ja käyttö voivat poiketa toisistaan: jotkut kielet korostavat sävelkorkeuden vaihtelua viestinnän rytmittäisyydessä, toiset taas käyttävät enemmän sanan sisäistä painotusta ja intonaation yhdistymistä sanoihin. Suomessa intonaatio liittyy laajemmin pitch-accent -järjestelmiin, joissa lauseen merkitykseen vaikuttavat sekä sanan että lauseen kokonaisrakenteen ääni-ilmaisut. Kysymysten, väitteiden ja kommenttien tyypit näkyvät usein loppusävelen vaihteluna.

Tutkimuksessa intonaatiota analysoidaan sekä puhetta kuvaavina foneettisina mittauksina (esim. f0-käyrät) että fonologisina rakenteina (esim. ToBI-tyyppiset merkintäjärjestelmät). Näin voidaan kuvata ja vertailla intonaation roolia kielissä ja tilannekohtaisesti. Intonaation ymmärtäminen parantaa puheen oppimista, puhesynteesiä ja kuuntelun ymmärrystä sekä tarjoaa välineitä puhetekniikkaan ja kielentutkimukseen.