insuliinireseptorien

Insuliinireseptorit, eli insuliinireseptorijärjestelmä, ovat solukalvon tyrosiinikinaasireseptoreita, jotka välittävät insuliinin viestejä soluihin. Ne ovat tetramereja koostuen kahdesta alfa- ja kahdesta beta-alayksiköstä (α2β2). Alfa-alayksiköt muodostavat insuliinin sitoutuvan ulkoisen osan, kun taas beta-alayksiköt ulottuvat solukalvon läpi ja sisältävät tyrosiinikinaasin aktiivisuutta, joka aktivoituu reseptoriin sitoutuvan insuliinin seurauksena.

Reseptorin aktivaatio alkaa insuliinin sitoutumisella. Tämä saa reseptorin autofosforyloitumaan useiden tyrosiinikinaasin jäännösten suhteen, mikä käynnistää solun sisäisiä signaalilinjoja. Tärkeimpiä teitä ovat IRS-Proteiinien (IRS1 ja IRS2) välittämät PI3K-AKT-polku sekä Shc-matalan Ras-MAPK-reitti. Näiden polkujen kautta solut lisäävät glukoosin ottamista (GLUT4-siirtäminen solujen pinnalle), sekä säätelevät energiantuotantoa, glykogenesiä, lipogeneesiä ja proteiinisynteesiä.

Isoformit ja jakautuminen: INSR-geenissä tapahtuu vaihtoehtoinen silmukointi, mikä tuottaa IR-A- ja IR-B-isoformit. IR-B on pääasiallisesti metabolisissa kudoksissa (maksa, lihakset, rasvakudos), kun taas IR-A voi olla suurempi mitogeenisen signaalin kannalta. IR-läheisellä vasteella on myös mahdollinen vuorovaikutus IGF-1:een.

Roolit ja säätely: Insuliinireseptori säätelee veren glukoosipitoisuutta, glykogeenisynteesiä, lipolyysiä ja proteiinisynteesiä. Reseptorin kierrätys soluun endosytoosin kautta sekä pitkäaikainen insuliiniresistenssi vaikuttavat sekä fysiologiaan että kliinisiin tiloihin, kuten tyypin 2 diabetes ja liikalihavuus. Harvinaiset INSR-mutaatiot voivat aiheuttaa vaikeaa insuliiniriippuvaista vastetta ja liittyvät erikoistuneisiin tiloihin.

---