inokulointi

Inokulointi tarkoittaa immunisointia, jossa yksilölle annetaan rokote tai valmiita vasta-aineita immuunijärjestelmän aktivoimiseksi. Tavoitteena on tuottaa muistivaste taudinaiheuttajiin ja tarjota sekä yksilöllä että väestötasolla suoja infektiolta sekä vähentää taudin leviämistä.

Historiallisesti rokotusten kehitys sai alkunsa 1700-luvulla variolaatioon ja Edward Jennerin tutkimuksiin. Moderni rokotus perustuu turvallisiin antigeeneihin, jotka stimuloivat immuunivastetta ilman taudin aiheuttamista. Rokotteita on kehitetty monenlaisiin tauteihin, ja ne voivat kuulua sekä julkisesta terveydenhuollosta että yksilöllisestä ennaltaehkäisystä.

Aktiivinen immunisaatio tarkoittaa rokotteita, jotka sisältävät taudinaiheuttajan antigeeneja. Ne voivat olla elävien heikennettyjen, inaktivoitujen, subunit- tai toksoidirokotteita sekä konjugoitujen rokotteiden, sekä nykyaikaisia esimerkiksi mRNA- tai vektorirokotteita. Passiivinen immunisaatio tarkoittaa valmiiden vasta-aineiden antamista, jolloin suojan saanti on nopeaa mutta yleensä lyhytkestoista. Merkittäviä esimerkkejä ovat immunoglobuliinien ja joidenkin monoclonal-vasteiden käyttötapaukset.

Rokotukset annetaan tyypillisesti intramuskulaarisesti tai subkutaaneisesti, ja ne vaativat usein primaarin rokotusjakson sekä tehosteannoksia. Turvallisuus ja tehokkuus ovat tarkassa valvonnassa: yleisimmät haittavaikutukset ovat paikallisia tai lieviä yleisoireita, vakavammat reaktiot ovat harvinaisia. Inokulointi on keskeinen väestön terveydentila sekä taudinpurkauksien ja kuolemien vähentämisen keino, ja se vaikuttaa myös laumasuojaan.