innovaatiopolitiikkaan

Innovaatiopolitiikka on julkisen vallan toimenpidekokonaisuus, jolla pyritään edistämään uusien ideoiden kehittämistä, innovaatioiden kaupallistamista sekä taloudellista kilpailukykyä, työllisyyttä ja hyvinvointia. Siihen kuuluu sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan tukeminen että niiden tulosten siirtäminen käytäntöön, sekä osaamisen, infrastruktuurin ja sääntelyn kokonaisvaltainen kehittäminen.

Se käsittää rahoitus- ja tukimekanismit, veroedut, tukipaketit, julkiset hankinnat sekä sääntelyn muotoja, jotka helpottavat innovaatioiden syntyä ja käyttöönottoa. Tavoitteena on yhdistää perus- ja soveltava tutkimus sekä erityisesti yritysten ja julkisen sektorin välinen yhteistyö sekä maiden välinen tiedonvaihto.

Innovaatiopolitiikan keskeisiä toimijoita ovat valtioneuvosto ja ministeriöt, tutkimus- ja kehittämisorganisaatiot sekä alueelliset kehittäjät, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, yritykset sekä julkiset ja yksityiset rahoittajat. Kansallinen innovaatiopolitiikka ohjaa ohjelmia ja kumppanuuksia, kuten klustereita, julkisen hankinnan kautta tapahtuvaa kysyntäohjausta ja innovatiivisia rahoitusvälineitä.

Vaikuttavuutta seurataan ja arvioidaan, käyttäen sekä taloudellisia että sosiaalisia mittareita sekä laadullisia arvioita. Tämä edellyttää pitkän aikavälin sitoutumista, tulosseurantaa, kustannus-hyötyarviointeja sekä ulkoisen arvioinnin kautta tapahtuvaa läpinäkyvyyttä.

EU:n ja kansainvälisen yhteistyön rooli on keskeinen: Horizon Europe sekä muun EU-tutkimus- ja innovaatiopolitiikan koordinointi. Kansalliset ohjelmat sopeutetaan EU:n linjauksiin ja rahoituslähteisiin, ja kansainvälinen yhteistyö vahvistaa osaamista, standardeja ja markkinoiden avaamista. Innovaatiopolitiikka reagoi digitalisaatioon ja vihreään siirtymään sekä muuhun muutospaineeseen.