infektioherkkyyttä

Infektioherkkyys tarkoittaa tilaa, jossa yksilön riski saada infektio ja/tai infektion aiheuttaman taudin vakavuus on tavallista suurempi. Tämä voi johtua immuunipuolustuksen heikkenemisestä tai muista tekijöistä, jotka lisäävät infektioalttiutta tai heikentävät infektion torjuntaa. Infektioherkkyys jaetaan yleensä primaarisiin eli synnynnäisiin immuunipuutosiin sekä sekundaarisiin eli hankittuihin immuniteettihäiriöihin.

Primaariset immuunipuutoset ovat geneettisesti määräytyviä ja voivat vaikuttaa B- tai T- solujen toimintaan, fagosytoosiin, komplementtiin tai muuhun puolustusjärjestelmän osaan. Esimerkkejä ovat vaikea yhdistetty immuunipuutos SCID, agammaglobulinemia sekä yleinen immunoglobuliinipuutos. Sekundaariset immuunikadot voivat johtua HIV-infektiosta, malnutriosta, ikääntymisestä, sytostaatteiden tai kortikosteroidien käytöstä, splenektomiasta tai maksatulehduksista. Riippuen syystä infektioherkkyys voi ilmetä toistuvina tai vaikeina infektioina sekä altistuneiden riskien muutoksina.

Oireet ja arviointi: Toistuvat tai pitkäkestoiset infektiot, akuutin hoidon epäonnistuminen tai epätyypilliset patogeenit voivat viitata infektioherkkyyteen. Arviointi sisältää potilaan sairaushistorian ja kliinisen tutkimuksen lisäksi laboratoriokokeet kuten täydellinen verenkuva, immunoglobuliinien tasot, vasta-ainevaste rokotuksille sekä mahdolliset erityiset immunologiset tutkimukset. Joissakin tapauksissa voidaan tehdä geneettisiä testejä taustalla olevan syyn määrittämiseksi.

Hoito ja ennaltaehkäisy: Hoitotoimet räätälöidään taustalla olevan syyn mukaan. Tärkeää on asianmukaiset rokotukset, hyvä hygienia ja varhainen infektion hoito. Primaarisissa immuunipuutosissa voidaan käyttää immunoglobuliinikorvaushoitoa. Profülaksiana voidaan harkita antibiootteja tai antifungaalisia lääkkeitä sekä muita suojatoimenpiteitä, erityisesti splenektomiapotilailla tai neutropeniapotilailla.