ilmiöpohjaiseen

Ilmiöpohjaiseen viitekehykseen (engl. *evidence-based practice*, EBP) viitataan lähinnä terveydenhuollossa ja sosiaalityössä käytettävään lähestymistapaan, jossa päätöksenteko perustuu systemaattisesti kerättyyn ja arvioituun tutkimustietoon, kliiniseen kokemukseen sekä potilaan tai asiakkaan toiveisiin ja arvoihin. Tavoitteena on tarjota mahdollisimman tehokkaita, turvallisia ja potilaskeskeisiä hoitopäätöksiä.

Ilmiöpohjaiseen lähestymistavan kolme keskeistä osapuolta ovat tutkimustieto, ammattilaisen asiantuntemus ja potilaan tai asiakkaan näkökulma. Näiden kolmen tekijän yhdistelmä auttaa luomaan kattavan ja yksilöllisen hoitosuunnitelman. Tutkimustietoon perustuvat suositukset, kuten kansalliset ohjeistukset tai kansainväliset meta-analyysit, toimivat pohjana, mutta ne täydennetään ammattilaisen kokemuksella ja potilaan omilla tarpeilla.

Ilmiöpohjaiseen soveltuu erityisesti terapeuttisia ja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä koskevat päätökset, kuten lääkehoidon valinta, kuntoutusohjelmat tai psykososiaalinen tukea koskevat ratkaisut. Menetelmän hyötyjä ovat muun muassa hoidon tehokkuuden parantuminen, resurssien tehokas käyttö ja potilaan osallistumisen lisääntyminen hoitoprosessiin. Kuitenkin sen soveltaminen edellyttää riittävää tutkimustietoa, ammattilaisten koulutusta ja potilaiden tietoisuutta omista oikeuksistaan.

Kritiikkiä ilmiöpohjaiseen kohdistuu muun muassa sen sovellettavuuteen monimutkaisissa tai yksilöllisissä tapauksissa, joissa tutkimustietoa ei ole saatavilla. Lisäksi sen soveltaminen voi vaatia lisää resursseja, kuten aikaa ja koulutusta, mikä saattaa rajoittaa sen käyttöä joissakin tilanteissa.