häirinnän

Häirintä on toistuvaa, ei-toivottua käytöstä, jonka tarkoituksena tai seuraus on loukkaaminen, uhkaaminen tai syrjiminen. Se voi kohdistua henkilön sukupuoleen, etniseen taustaan, uskontoon, vakaumukseen, ikään, vammaisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai muuhun ominaisuuteen. Häirintä ilmenee sanallisina, visuaalisina, digitaalisina tai fyysisinä tekoina ja voi tapahtua työ- tai koulutusalalla sekä julkisessa tai verkko-ympäristössä. Sen vaikutukset voivat olla henkisiä, sosiaalisia ja ammatillisia.

Häirintä voidaan ilmentää monin tavoin, kuten seksuaalisena häirintänä, sukupuoleen tai muuhun ominaisuuteen liittyvänä haluna kontrolloida tai alistaa, kiusaamisena, uhkailuna, loukkaavina kommentteina, leimaamisena tai jatkuvana loukkaavien viestien lähettämisenä. Digitaalinen häirintä, kuten häirivät viestit, kuvat tai sosiaalisen median loukkaukset, on yleinen muoto. Häirintä voi olla sekä yksittäinen teko että järjestelmällistä käytöstä.

Lainsäädäntö ja käytännön vastuut Suomessa häirintä kytkeytyy sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakiin että rikoslakiin. Työnantajilla ja oppilaitoksilla on velvollisuus ehkäistä ja puuttua häirintään sekä tarjota turvalliset ilmoituskanavat ja tukea uhreille. Seksuaalinen häirintä voi täyttää rikoslain kriteerit, ja tapauksista voidaan tehdä rikos- tai syrjintäilmoituksia. Uhreilla ja todistajilla on oikeus hakea apua sekä tehdä ilmoituksia viranomaisille, kuten poliisille, tarvittaessa.

Häirinnän ehkäisy ja puuttuminen edellyttävät selkeitä toimintatapoja, koulutusta, luottamuksellisia ilmoituskanavia sekä tuki- ja turvatoimia työ- ja oppilaitosympäristöissä. Ilmoittaminen ja varhainen puuttuminen voivat ehkäistä lisääntymistä ja vähentää haittoja.