hyperpolarisoituu

Hyperpolarisoituminen tarkoittaa tilaa, jossa solukalvon lepojännite muuttuu kohti entistä negatiivisempaa arvoa. Tämä tapahtuu usein hermosoluissa ja sydänlihassoluissa, ja se vähentää solun kykyä laukaista toimintapotentiaalia. Hyperpolarisoituminen on keskeinen osa solujen sähköistä säätelyä ja vaikuttaa siihen, miten solu vastaanottaa ja käsittelee signaaleja sekä miten se integroi synaptisia viestejä.

Aiheuttajat ja mekanismit: Useimmiten hyperpolarisoituminen johtuu ionivirroista, jotka tekevät sisäpuolesta negatiivisemman. Yleisimmät mekanismit ovat K+-kanavien avautuminen ja K+ -virta ulos solusta, mikä syventää lepojännitetta. Toisinaan inhiboivien synapsien kautta avautuvat kloridikanavat (esim. GABA_A-reseptorin kautta) aiheuttavat Cl- -aineen sisäänvirtauksen, jolloin sisäpuoli tulee entistä negatiivisemmaksi. Na+/K+-pumppu sekä Ca2+-aktiiviset K+-kanavat voivat myös vaikuttaa hyperpolarisaation kestoon ja voimakkuuteen.

Vaikutukset solun toimintaan: Hyperpolarisoituminen vähentää solun läpäisevyyttä uusille toimintapotentiaaleille, siirtää laukaisukynnyksen alempaa ja pidentää refraktaariaikaa. Se muokkaa myös synaptista integraatiota, koska hyperpolarisoituneet tilat vähentävät tai estävät solun herkkyyden vastaanottaa seuraavia signaaleja hetkeksi.

Esimerkit ja konteksti: Termiä käytetään sekä neurotieteissä että sydämen elektrofyysiologiassa. Luonnollisesti tapahtuva hyperpolarisoituminen ilmenee esimerkiksi jälkihyppolarisaationa (AHP) toimintapotentiaalin jälkeen sekä inhiboivien synapsien tuottamissa IPSP-tiloissa. Tutkimuksessa hyperpolarisoitumista hyödynnetään solujen excitabiliteetin ymmärtämisessä ja säätelyssä.