hiomakarkeudesta

Hiomakarkeudesta on kyse ilmiöstä, jossa hiomisen vaikutuksesta kappaleen pinnalle muodostuu kovempi ja kulutusta kestävämpi kerros verrattuna pohjamateriaaliin. Kyse ei yleensä ole kontrolloidusta lämpökäsittelystä, vaan hionnan aikaansaamasta pintamuutoksesta, joka voi johtua sekä mekaanisesta plastisesta muodonmuutoksesta että paikallisesta lämpenemisestä.

Syy ja mekanismi voivat olla kaksitajuisia. Ensinnäkin hiomalastujen vaikutuksesta pinnalle syntyy plastista muodonmuutosta ja lastujen kuluneiden pisteiden painemuotoa, mikä voi lisätä pinnankarheutta. Toiseksi hionnan aiheuttama lämpö on paikallista ja hetkellistä; jos jäähdytys on puutteellista tai leikkaus on kovaa, lämpötilat voivat nousta riittävästi vaikuttaen metallurgiseen rakenteeseen ja kovuuden muutokseen. Tuloksena voi olla pinnallinen kovettunut kerros sekä jännityksiä, jotka vaikuttavat lujuuteen ja kestävyyteen.

Hyödyntäminen sekä riskit riippuvat kontekstista. Toivottuja ovat esimerkiksi parantunut pinnankesto ja kulutuspinnan suorituskyky ilman erillistä lämpökäsittelyä. Riskejä ovat hiontapohtien aiheuttamat hiontapolttovauriot, pinnan jännitykset ja mahdolliset halkeamat, sekä huono toistettavuus, jos parametrit eivät ole hallinnassa.

Kontrollointi ja ehkäisy perustuvat oikeisiin prosessiolosuhteisiin: tehokas jäähdytys, oikea nopeus, syöttö sekä syvyys, huolellinen hiomapinnan kuluminen ja säännöllinen kovuuden mittaus sekä laadunvarmistus. Hiomakarkeus voi olla sekä toivottu ominaisuus että riskitekijä riippuen materiaalista ja käyttökohteesta.