hapettajien

Hapettajat ovat kemiallisia aineita, jotka toimivat hapettajina: ne ottavat vastaan elektroneja toiselta aineelta ja siten aiheuttavat tämän aineen hapettumisen. Hapettaja itse pelkistyy reaktiossa. Hapettajat ovat keskeisiä monissa redox-reaktioissa, ja niiden vahvuus sekä reaktiokyvyn olosuhteet määrittelevät, miten ja missä niitä käytetään.

Yleisiä hapettajia ovat muun muassa molekyylihappi O2, vetyperoksidi H2O2, klori (Cl2) ja hypokloriitti (ClO−), sekä permanganaatti MnO4− ja dikromaatti Cr2O7^2−. Myös otsoni O3 sekä joissakin tapauksissa nitro- ja sulfhappimaiset yhdisteet voivat toimia hapettajina. Hapettajien aktiivisuus riippuu muun muassa pH:stä, liuoksen tilasta ja siitä, onko ne pelkistyneet vai pelkistävätkö ne muita aineita.

Sovelluksiltaan hapettajat ovat keskeisiä esimerkiksi valkaisussa, desinfektiossa, vedenkäsittelyssä ja eräissä orgaanisten yhdisteiden syntetisoimisessa käytännön reaktioissa. Laboratoriossa hapettajia käytetään usein kontrolloidusti reaktioiden ohjaamiseen ja kannattavasti käsittelyyn.

Biologiassa hapettajat liittyvät solujen aineenvaihduntaan ja elimistön puolustusmekanismeihin, kuten reaktiivisiin happilajeihin ja hapetus-kasvuun liittyviin reaktioihin. Liiallinen hapettaminen voi aiheuttaa soluvaurioita, kun taas ravinnollisesti tärkeä tasapaino hyödyntää hapetusta esimerkiksi energiantuotannossa. Hapettajien tutkimus kattaa sekä perinteiset kemialliset sovellukset että bio- ja ympäristötieteelliset kontekstit.