glykosylaatiohäiriöihin

Glykosylaatiohäiriöt ovat perinnöllisiä sairauksia, joissa on virheitä glykosylaatioprosessissa. Glykosylaatio on posttranslaation muokkaus, jossa hiilihydraattiosia kiinnittyy proteiineihin ja lipideihin. Tämä prosessi vaikuttaa proteiinien rakenteeseen, vakauteen ja toimintaan sekä solujen signaalinvaihtoon. Virheet voivat aiheuttaa monisysteemisiä oireita ja erityyppisiä neurologisia, maksa-, hematologisia ja gastrointestinaalisia löydöksiä.

Häiriöt jaotellaan usein Congenital Disorders of Glycosylation, CDG, -ryhmin. Niitä esiintyy N‑glykosylaation ja O‑glykosylaation sekä Golgin prosessoinnin alueilla. CDG-I-tyypit johtuvat varhaisten askeleiden virheistä lipidikalsiumin kaltaisessa oligosakkaridin rakentumisessa, CDG-II-tyypit johtuvat Golgin sisäisestä prosessoinnista. Periytyvyys on useimmiten autosomaalinen resessiivinen, mutta joillakin tapauksilla voi olla X‑linked periytyvyys. Alaryhmien tarkka kuvaus riippuu kyseisestä geneettisestä defectista.

Oireet ovat hyvin vaihtelevia ja voivat ilmetä jo varhaisessa lapsuudessa: kehitysviive, hypotonia, kasvun hidastuminen, maksavauriot, vuototaipuisuus, hyvä- ja huonogharjoittelun poikkeavuudet sekä neurokognitiiviset oireet. Moni-ilmeisyydestä huolimatta glykosylaatiohäiriöt voivat aiheuttaa kroonisia terveysongelmia ja elämänlaadun heikkenemistä.

Diagnostiikka perustuu yhdistelmään biokemiallisia ja geneettisiä testejä. Seulontaan käytetään transferriinin glykosylaatiopatterin poikkeamaa (esim. isoelectrinen fokusoituminen), ja todentamiseen tehdään laajamittainen geneettinen analyysi (NGS/eksomi). Lisätutkimukset voivat sisältää metabolisen profilin arvioinnin ja toiminnalliset testit.

Hoito on pääosin oireenmukaista ja monitieteellistä. Yksi poikkeus on MPI‑CDG (CDG‑Ib), joka reagoi oraaliseen mannoosihoitoon. Ennuste riippuu suurelta osin näytteen tyypistä ja vamman vakavuudesta; joidenkin CDG‑tyyppien ennuste on parempi kuin toisten. Tutkimus glykosylaatiohäiriöiden hoidoista ja varhaisesta tunnistamisesta jatkuu.