fyysisettiedostotunnukset

Fyysiset tiedostotunnukset, suomeksi myös fyysiset tiedostoidentifikaattorit, viittaavat tapaan, jolla käyttöjärjestelmä tai tiedostojärjestelmä yksilöi ja hallinnoi tallennusvälineellä sijaitsevia tiedostoja. Tämä eroaa loogisista tiedostotunnuksista, kuten tiedostonimistä ja polkunimistä, jotka ovat ihmisluettavissa ja helposti käsiteltävissä. Fyysiset tiedostotunnukset ovat järjestelmätason käsitteitä, jotka mahdollistavat tiedon tehokkaan ja tarkan löytämisen ja käsittelyn.

Yksi yleisimmistä fyysisistä tiedostotunnuksista on fyysinen lohko-osoite. Tiedostot on jaettu pienempiin osiin, joita kutsutaan lohkoiksi, ja jokaisella lohkolla on uniikki osoite tallennusvälineellä. Kun tiedostoa luetaan tai kirjoitetaan, käyttöjärjestelmä kääntää loogisen tiedostotunnuksen vastaaviksi fyysisiksi lohko-osoitteiksi. Tämä osoite sisältää tiedon levyn sijainnista, kuten sylinterin, radan ja sektorin numeron.

Toinen esimerkki fyysisestä tiedostotunnuksesta voisi olla inode-numero Unix-tyyppisissä järjestelmissä. Inode (index node) on tietorakenne, joka sisältää metatietoa tiedostosta, kuten sen koko, omistaja ja oikeudet, sekä osoittimet tiedoston varsinaisiin datalohkoihin. Kun tiedostoa kutsutaan sen nimellä, järjestelmä etsii inode-taulukosta vastaavan inode-numeron ja sen kautta pääsee käsiksi tiedoston sisältöön. Fyysiset tiedostotunnukset ovat siis olennainen osa tiedostojärjestelmän toimintaa, varmistaen datan eheys ja tehokas hallinta.