fossilaatioprosessit

Fossilaatioprosessit, eli fossiloitumisprosessit, ovat geologisia ja biologisia prosesseja, joiden kautta orgaaninen aines muuttuu fossiiliksi. Tämä on pitkä ja monimutkainen ketju tapahtumia, joka alkaa elollisen organismin kuolemisesta. Useimmiten fossiloituminen edellyttää nopeaa hautautumista sedimenttiin, mikä suojaa jäänteitä hajoamiselta ja saalistajilta. Hapen puute hidastaa bakteerien ja muiden hajottajien toimintaa, mikä on keskeistä fossiilin muodostumisen kannalta.

Ajan myötä sedimentti kerrostuu organismin päälle, ja paine sekä lämpötila alkavat vaikuttaa jäänteisiin. Yleisin fossiloitumismenetelmä on mineralisaatio, jossa organismin orgaaniset molekyylit korvautuvat vähitellen mineraaleilla, kuten piidioksidilla tai kalsiumkarbonaatilla. Tämä prosessi voi säilyttää organismin muodon erittäin tarkasti, jopa solutasolla. Toinen yleinen tapa on valuminen, jossa orgaaninen aines puristuu ohueksi hiilikerrokseksi sedimenttikiveen, kuten liuskeeseen. Näin syntyy esimerkiksi lehtifossiileja.

On myös muita fossiloitumistapoja, kuten valumuotit, joissa organismi hajoaa ja jättää jälkeensä ontelon sedimenttiin, joka sitten täyttyy mineraaleilla. Myös upotus, jossa orgaaninen aines säilyy kokonaisena esimerkiksi pihkan tai jään sisällä, on harvinaisempi mutta tehokas fossiloitumismuoto. Kaikki organismit eivät fossiiliseru, ja fossiilit ovatkin suhteellisen harvinaisia löytöjä, jotka antavat arvokasta tietoa menneistä elämistä ja maapallon historiasta.