fosforiyhdisteissä

Fosforiyhdisteet ovat yhdisteitä, joissa fosfori on osa molekyyliä sekä epäorgaanisessa että orgaanisessa kokoonpanossa. Fosforilla esiintyy useita hapetusasteita, yleisimpiä ovat +3 ja +5, ja tyypillisiä sidoksia ovat P=O-, P–O- sekä P–C-sidokset. Fosforiyhdisteisiin kuuluu sekä epäorgaanisia yhdisteitä (kuten fosfaatti-, fosfiitti- ja fosforihalogeeniyhdisteet) että laaja joukko orgaanisia fosforiyhdisteitä.

Epäorgaaniset fosforiyhdisteet kattavat fosfaatti- ja fosfiittiyhdisteet sekä erilaiset fosforihalogeeniyhdisteet kuten PCl3 ja PCl5, sekä oligomeriset yhdisteet kuten P4O10. Orgaaniset fosforiyhdisteet muodostuvat fosfaattiesterien ja fosfonaatin kaltaisista yhdisteistä, joissa fosfori on kytketty hiileen tai orgaanisiin ryhmiin. Näillä yhdisteillä on lukuisia käyttötarkoituksia teollisuudessa ja biologiassa.

Biologiassa fosforiyhdisteet ovat keskeisiä energiankulussa ja informaation siirrossa: ATP:n ja muiden fosforyloitujen molekyylien kautta tapahtuu energiansiirto, ja DNA:n sekä RNA:n sokeri-fosfaattipuolisko rakentaa genomin rakenteen. Lisäksi solukalvojen fosfolipidit koostuvat fosfaattieroista. Lannoitteet, kuten fosfaattiyhdisteet, ovat elintärkeitä kasvien kasvulle.

Joillakin organofosforiyhdisteillä on merkittävä kemikaalinen rooli: niitä käytetään torjunta-aineina sekä eräissä teknisissä sovelluksissa kuten palonestoissa ja polymeerien valmistuksessa. Monet organofosforiyhdisteet ovat myrkyllisiä, joten niiden tuotanto, käyttö ja käsittely ovat tiukasti säänneltyjä sekä ympäristö- että turvallisuusnäkökohdista.