fibriinogeenin

Fibrinogeeni (fibrinogeenin) on plasman glikoproteiini, jonka pääasiallinen tehtävä on toimia hyytymiskaskadin lopullisen vaiheen substraattina. Ihmisen veriplasmassa sen normaalit pitoisuudet ovat noin 2–4 g litraa kohden. Fibrinogeeni tuotetaan pääasiassa maksassa ja kiertää veressä valmiina hyytymistehtäviin.

Fibrinogeeni on akuutti faasi -proteiinia: sen määrä voi nousta tulehduksen, kudosvaurion tai leikkausten yhteydessä. Sääntelyyn vaikuttavat muun muassa IL-6 sekä muut sytokiinit, ja proteiini voi toimia indikaattorina elimistön tulehduksellisessa tilassa.

Hyytymisessä fibrinogeeni on välttämätön substraatti. Trombiini leikkaa fibrinogeeniin fibriinin muodostamaan monomeereja, jotka polymeroituvat ja muodostavat fibriiniverkon. Tämä verkko vahvistuu, kun verenkiertoon osallistuvat tekijät ristisidotuttavat fibriinin, ja lopullinen hyytymä stabiloituu.

Poikkeavuudet fibrinogeenipitoisuuksissa voivat vaikuttaa hyytymiseen. Matala pitoisuus (hypofibrinogenemia tai afibrinogenemia) altistaa verenvuotoalttiudelle, kun taas korkea pitoisuus (hyperfibrinogenemia) liittyy tulehduksiin ja lisää sydän- sekä verisuonitautien riskiä. Joissakin perinnöllisissä tapauksissa on esiintynyt dysfibrinogenemiaa, jossa fibrinogeeni on rakenteellisesti poikkeavaa. Akuutit tilat kuten disseminoitunut intravaskulaarinen koagulopatia (DIC) sekä maksasairaudet voivat vaikuttaa fibrinogeenitasoihin.

Laboratorioissa fibrinogeenin määräämiseen käytetään sekä kvantitatiivisia että funktionaalisia menetelmiä. Clauss-tekniikka mittaa funktionaalista fibrinogeenia, ja viitearvot vaihtelevat laboratoriosta riippuen, yleisesti noin 2–4 g/L. Hoito riippuu taustatekijästä ja voi sisältää fibrinogeenikonentraattia tai cryoprecipitaattia verenkierron korjaamiseksi sekä hoitoa itse taustasairaudelle.