farmakogeneettinen

Farmakogeneettinen tutkimus tutkii, miten yksilön geneettiset variantit vaikuttavat vasteisiin lääkkeisiin ja niiden turvallisuuteen. Se on osa henkilökohtaista lääketiedettä, jossa hoitoa pyritään räätälöimään geneettisen profiilin mukaan, jotta teho paranee ja haittavaikutukset vähenevät.

Geneettinen vaihtelu vaikuttaa lääkkeiden metaboliaan, kuljetukseen ja kohderesponsiin. Tärkeimpiä ovat CYP450-entsyymit kuten CYP2D6, CYP2C19 ja CYP2C9, sekä kuljetusproteiinit kuten SLCO1B1 ja kohdeproteiinien geenit kuten VKORC1. Variantit voivat muuttaa lääkkeen tehokkuutta tai haittavaikutuksia. Esimerkkejä kliinisestä soveltamisesta ovat warfarin-annostuksen säätö VKORC1- ja CYP2C9-varianttien perusteella, clopidogreelin toiminta CYP2C19-aktiivisuuden mukaan sekä codeiinin vaikutus CYP2D6-aktiivisuuden perusteella. TPMT- ja NUDT15-variantit vaikuttavat thiopuriinien turvallisuuteen.

Metodit ja sovellukset perustuvat genotyypitykseen, sekvensointiin ja fenotyyppisiin testauksiin. Kliinisessä käytössä farmakogeneettinen testaus voi auttaa lääkkeen valinnassa ja annostelussa sekä vähentää epätoivottuja reaktioita. Kansainväliset ohjeistukset CPIC ja DPWG tarjoavat suosituksia siitä, miten geneettisiä variaatioita tulisi huomioida hoitosuunnitelmissa.

Rajoitteet ja eettiset näkökohdat huomioivat, että geenit selittävät vain osan vasteesta; ympäristötekijät, sairaudet ja muut lääkkeet ovat tärkeitä. Testauksen saatavuus, kustannukset, tietosuoja sekä potilaan suostumus vaikuttavat tutkimuksen ja sen käyttöönoton laajuuteen.