etädiagnoosin

Etädiagnoosi tarkoittaa potilaan terveyden arviointia ja mahdollisesti diagnoosin tekemistä etäyhteyden kautta, usein telelääketieteellisten menetelmien avulla. Työvälineinä käytetään videoyhteyksiä, sähköisiä kysely- ja lomakkeita, potilaan antamia mittaustietoja sekä kuvia tai dokumentteja, joita hoitohenkilökunta arvioi etänä. Joissain tapauksissa käytetään store-and-forward-menetelmiä, jossa potilaan tiedot lähetetään hoitoyksikölle myöhempää arviointia varten.

Toimintaperiaate perustuu potilaan tiedon ja tallenteiden nopeaan jakamiseen sekä pätevien ammattilaisten toteuttamaan arviointiin ilman fyysistä tutkimiskäyntiä. Tämä voi tapahtua perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa sekä psykologiassa tai kuntoutuksessa. Etädiagnoosi voi tarjota diagnoosin tukemista, hoitosuosituksia, seurannan ja tarvittaessa kiireellisten toimenpiteiden ajoittamista, jolloin potilas voi saada hoitoa tai suunnattua lähetettä paikkakunnasta riippumatta.

Edut sisältävät helpomman pääsyn terveydenhuoltoon, vähentyneen matkustustarpeen, nopeamman ensivaikutelman sekä mahdollisuuden seurata kroonisten sairauksien tilaa reaaliaikaisesti. Rajoituksina ovat tarvittavan fyysisen tutkimuksen puute, tekniset ongelmat, tiedonsiirtoturva ja laadunvarmistus sekä mahdolliset epävarmuudet diagnoosissa, jos tietoja on rajallisesti saatavilla.

Tietosuoja ja oikeudelliset näkökohdat ovat keskeisiä: potilaan suostumus, potilastietojen käsittelyn turvallisuus sekä sovellettava lainsäädäntö ja terveydenhuollon eettiset ohjeet. Kuvaukset ja käytännöt voivat vaihdella maittain.