erityisryhmistä

Erityisryhmistä on yleinen termi kuvaamaan väestöryhmiä, joiden jäsenet kokevat systemaattisia esteitä tai muita vaikeuksia yhteiskunnassa. Termiä käytetään erityisesti sosiaali-, koulutus- ja työllisyyspolitiikan sekä tasa-arvokeskustelun yhteydessä, kun pyritään ymmärtämään ja ehkäisemään eriarvoisuutta.

Tyypillisiä erityisryhmiä ovat vammaiset, etniset tai kielelliset vähemmistöt sekä maahanmuuttajataustaiset henkilöt, uskonnolliset vähemmistöt, eri ikäryhmät (esimerkiksi nuoret ja vanhukset), taloudellisesti heikommassa asemassa olevat sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Ryhmien määrittely vaihtelee kontekstin mukaan, ja sama henkilö voi kuulua useampaan erityisryhmään samanaikaisesti.

Erityisryhmistä puhuttaessa keskeisiä tavoitteita ovat tasa-arvon lisääminen, osallistumismahdollisuuksien parantaminen sekä rakenteellisten esteiden poistaminen. Tämä voi ilmetä esimerkiksi palveluiden saavutettavuuden parantamisena, käännös- ja tulkkauspalvelujen tarjoamisena, koulutus- ja työmahdollisuuksien tukemisena sekä tiedon ja neuvonnan parempana saatavuutena.

Lainsäädäntö tukee näitä toimia: monissa maissa on lakeja ja käytäntöjä, jotka torjuvat syrjintää ja mahdollistavat erityistoimet eräille ryhmille osana oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämistä. Toisaalta erityisryhmiä koskevat ratkaisut voivat kohdata kritiikkiä: jotkut näkevät ne stigmakehityksenä, toiset painottavat niiden välttämättömyyttä oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi. Käytännössä erityistoimet toteutetaan kunnallisella, valtion ja kansainvälisellä tasolla sekä osana kansalaisyhteiskunnan toimia.