epäpolarinen

Epäkolarinen, tai nonpolarinen, on kemiallinen termi, jolla viitataan molekyyliin tai sen osaan, jolla ei ole pysyvää dipolimomenttia. Dipolimomentti syntyy, kun elektronit jakautuvat epätasaisesti kahden atomin välillä; epäpolarinen molekyyli kokee tämän epätasaisuutta vähän tai ei lainkaan. Epäpolarisen määritelmä riippuu sekä elektronegatiivisuuseron suuruudesta että molekyylin geometriasta: pienellä tai varmistetulla symmetriällä tietyt polaariset sidokset voivat kumoutua kokonaismomentiltaan.

Yleisiä epäpolarisen kemian esimerkkejä ovat diatomiset kaasut kuten O2, N2 ja Cl2 sekä lineaariset tai säännöllisesti jakautuneet molekyylit kuten CO2, CH4 ja monet alkaanit sekä aromaatit, joissa symmetria pitää dipolit kiinni. On huomattava, että vaikka CO2:lla on polaarisia sidoksia, sen lineaarinen ja symmetrinen rakenne antaa kokonaismomentin, joten se on käytännössä epäpolarinen. Toisaalta moni polaarinen side voi silti johtaa polaariseen lopputulokseen, jos molekyyli ei ole geometrisesti symmetrinen.

Ominaisuudet: epäpolariset aineet ovat usein vähemmän liukoisia veteen ja enemmän liukenevia rasvoihin sekä orgaanisiin, epäpolaarisiin liuottimiin. Niillä on usein alhaiset siedettävät lämpötilat ja niiden väliset voimat koostuvat pääosin Londonin dispersiovoimista. Biologiassa epäpolaristen aminohaploidkuaineiden (hydrofi. proteiineissa) sivuketjujen rooli korostuu.

Käytännössä epäpolarisuus arvioidaan molekyylin dipolimomentin avulla sekä elektronegatiivisuuserojen suuruudesta ja rakenteesta. Epäpolarisuus on tärkeä käsite aineiden liukoisuudessa, fysikaalisissa ominaisuuksissa ja käytännön sovelluksissa, kuten liuottimien valinnassa.