emissiviiteetistä

Emissiivisyys, usein merkitty kreikkalaisella kirjaimella epsilon (ε), on pintamateriaalin ominaisuus, joka kuvaa sen tehokkuutta säteillä lämpösäteilyä. Se on dimensioton arvo välillä 0 ja 1, jossa 1 edustaa täydellistä mustaa kappaletta, joka absorboi ja säteilee kaiken siihen osuvan säteilyn. Arvo 0 puolestaan edustaa täydellistä heijastinta, joka ei säteile lainkaan. Todelliset materiaalit sijoittuvat näiden kahden ääripään väliin.

Emissiivisyyden arvo riippuu useista tekijöistä, kuten materiaalin tyypistä, sen pinnan karheudesta ja lämpötilasta. Kiiltävät ja sileät pinnat, kuten metallit, ovat yleensä matalan emissiivisyyden omaavia, kun taas tummat ja karheat pinnat, kuten maali tai noki, ovat korkean emissiivisyyden omaavia. Lämpötilan noustessa materiaalin emissiivisyys voi myös muuttua, vaikka muutos onkin usein vähäinen käytännön sovelluksissa.

Emissiivisyydellä on merkitystä monilla tieteen ja tekniikan aloilla. Lämpökuvauksessa se vaikuttaa siihen, kuinka tarkasti lämpökamerat pystyvät mittaamaan kohteiden lämpötilaa. Rakennustekniikassa emissiivisyyttä hyödynnetään energiatehokkuuden parantamisessa eristeiden ja pinnoitteiden suunnittelussa. Aurinkokennojen tehokkuus ja avaruusalusten lämmönhallinta ovat myös esimerkkejä sovelluksista, joissa emissiivisyyden ymmärtäminen on keskeistä.