emissiometodeja

Emissiometodit ovat analyyttisiä tekniikoita, jotka perustuvat tutkittavan näytteen virittyneen tilan elektronien tuottaman valon mittaamiseen. Kun aineet viritetään esimerkiksi kuumuudessa, plasmakentässä tai lasersäteen vaikutuksesta, syntyy emisioa, jonka spektri koostuu erillisten aallonpituuksien linjoista. Näiden linjojen intensiteetti voidaan kääntää näytteen koostumukseen ja pitoisuuksiin, mikä mahdollistaa sekä kvalitatiivisen että kvantitatiivisen analyysin. Emissiospektroskopia eroaa absorptio- ja fluoresenssikameroista ensi sijassa siinä, että se mittaa valon emittoitumista eikä valon imeytymistä.

Yleisimmät emissiometodit jakautuvat erilaisiin lähteisiin ja näytteen käsittelytapoihin. Liekin emissiospektroskopia (flame emission spectroscopy) ja liekin fotometria (flame photometry) ovat perinteisiä menetelmiä alkali- ja maa-alkalimetallien määrien määrityslyhyillä kalibroinnilla. Plasmapohjainen optinen emissiospektroskopia (ICP-OES) on laajasti käytetty multi-elementtinen tekniikka, jossa näyte ionisoidaan argonplasman tilaan ja valon emittoitumista mitataan useilla aallonpituuksilla. Sähköisellä purkauksella (spark) tai kosketuspisteillä tehtävä spark-emissiospektroskopia soveltuu pääasiassa kiinteille näytteille ja metallituotteille. Laser-salaman aiheuttama laser-induced breakdown spectroscopy (LIBS) mahdollistaa näytteen aineen äärimmäisen paikallisen virittäminen ja nopean monielementaarisen analyysin. Lisäksi glow discharge -emissiospektroskopia (GDOES) löytyy pinnoitteiden ja kerrospinnoitteiden analysoinnista.

Sovelluksissa emissiometodit tukevat ympäristö- ja metallurgian tutkimusta sekä geologiaa ja lääketieteellisiä analyyseja. Ne tarjoavat nopeata paikkansapitävää analyysiä ilman tai kevyellä näytteen esikäsittelyllä, mutta voivat kärsiä matriisikomponenttien ja spektrin päällekkäisyyksien aiheuttamista rajoituksista.