eläkkeisiin

Eläkkeisiin viitataan yleisesti säännöllisiin tuloihin, joilla turvataan toimeentulo työuran loputtua sekä vanhuudessa että muissa syissä, kuten työkyvyttömyyden tai perheenjäsenen kuoleman vuoksi. Eläkkeet ovat osa Suomen sosiaaliturvaa ja ne koostuvat useista eri osista, joilla pyritään kattamaan elinkustannukset sekä työuran päättyessä että elinaikana tapahtuvissa muutoksissa.

Suomessa eläkejärjestelmä rakentuu kahdelle pääpilareille: ansiosidonnaiselle eläkkeelle ja kansalliselle eläkkeelle. Ansiosidonnainen eläke määräytyy sen mukaan, millaisia tuloja henkilöllä on työuransa aikana kertynyt, ja sen maksamisesta vastaavat työeläkkeeseen liittyvät vakuutusyhtiöt sekä eläkejärjestelmän viranomaiset. Kansallinen eläke on tarkoitettu pienituloisille turvaamaan vähimmäistoimeentuloa ja sen maksaa valtio Kelan kautta. Lisäksi on tarjolla erityisiä etuuksia, kuten perhe-eläkkeitä ja työkyvyttömyyseläkkeitä, jotka tukevat leskiä, lapsia ja työkyvyttömyydestä kärsivää.

Rahoitus ja hallinto jakautuvat julkisten ja yksityisten järjestelyjen mukaan: työntekijöiden ja työnantajien maksamat eläkevakuutusmaksut sekä valtion budjetista myönnettävät kansalliset etuudet rahoittavat eläkejärjestelmää. Kelan rooli on keskeinen kansallisen eläkkeen maksajana ja etuuksien hakemisen koordinoijana, mutta ansiosidonnaiset eläkkeet syntyvät työeläkevakuutusyhtiöiden kautta.

Eläkeikä ja -kesto ovat muuttuvia tekijöitä: vanhenevan väestön myötä eläkeiät ja kestoaikoja koskevat säädökset voivat muuttua, ja samalla eläkkeen määrä riippuu työuran pituudesta ja ansioista. Kansainvälinen yhteistyö koskee myös eläkkeen siirrettävyyttä henkilön muuttaessa toiseen maahan sekä eri maiden etuuksien yhteensovittamista.