distributiovirtojen

Distributiovirtojen on termi, jota käytetään kuvaamaan virtoja, jotka jakautuvat useisiin haaroihin tai reitteihin järjestelmässä siten, että koko järjestelmän määrä pysyy säilyneenä. Käsite esiintyy eri tieteenaloilla, mutta sen ydin on virran tai määrän jakautuminen kohti useampia kohteita tai polkuja.

Teknisessä kontekstissa distributiovirtojen ajatus liittyy verkkoihin, kuten sähkö-, vesija kaasujärjestelmiin, putkistoihin ja tietoverkkoihin. Virtojen jakaantumista ohjaavat verkon ominaisuudet (esim. vastukset, kapasiteetit) sekä kysyntä- tai tarjontakohteiden tarpeet. Tyypillisesti pyritään toteuttamaan tasapaino: jokaisessa solmussa sisäänoton ja ulosmenon välinen tasapaino noudattaa konservoinnin periaatetta.

Matemaattisesti distributiovirtoja tarkastellaan verkko-virtoina, joissa virrat kulkevat reitillä ja täyttävät tietyt rajoitteet. Mallit kuvaavat usein jäykkiä kuvaajia: esimerkiksi, miten suuri osa syötöstä kulkee eri reitteihin, millaisia kapasiteetteja voidaan ylittämättä käyttää, ja miten kustannukset tai aikataulut vaikuttavat jakautumiseen. Näissä malleissa korostuvat verkko-optimoitumisen periaatteet, kuten maksivirto, min-kustannus-virrat sekä kiertojen hallinta.

Sovelluksia on monia: sähkö- ja vesihuollon jakelun suunnittelu, liikenne- ja logistikkovirtojen optimointi sekä tietoverkkojen, kuten datavirtojen, hallinta. Termi voi esiintyä eri aloilla hieman eri painotuksin, mutta yhteistä on virtojen jaon järkevä, konservatiivinen kuvaaminen.