dispersoitumisvoiman

Dispersoitumisvoima on van der Waals -voima, joka johtuu elektronijakautuman hetkellisistä dipoleista ja niiden indusoimista dipoleista kahden neutraalin atomin tai molekyylin välillä. Tämä vuorovaikutus on yleisin pitkäkantoinen, ei-kovalenttinen sidostyyppi ja esiintyy kaikissa aineissa. Yleisin esimerkki on Londonin dispersiovoima, joka syntyy, kun hetkellinen dipoli aiheuttaa vastavaikuttavan dipolin naapuriatomissa tai -molekyylissä ja nämä dipolit vetävät toisiaan puoleensa.

Voima saa alkunsa kvanttimekaniikasta: elektronijakautuman satunnainen epäjatkuvuus tuottaa tilapäisen dipolin, jonka kenttä indusoi toisen atomin tai molekyylin dipolin. Parin vuorovaikutus on usein melko heikko, mutta sen vahvuus kasvaa molekyylin polarisoituvuuden ja koon suuretessa. Etäisyyden kasvaessa dispersiovoima seuraa likimääräisesti 1/r^6 -käyttäytymistä, eli vaikutus heikkenee nopeasti. Monimutkaisemmissa järjestelmissä voi esiintyä kolmi- tai monipolivaikutuksia sekä retardaatiovaikutuksia, jotka muokkaavat pitkän matkan vuorovaikutusten voimakkuutta.

Dispersoitumisvoimaa pidetään tärkeänä monien aineiden koheesion, tiivistymisen ja faasimuutosten kannalta, erityisesti ei-polaaristen molekyylien välillä. Se täydentää muita van der Waals -voimia ja toimii perustana monille, vaikkakin heikoille, mutta keskeisille molekyylien välisille vuorovaikutuksille.