dikromaattinen

Dikromaattinen näkö on värisokeuden muoto, jossa silmässä on vain kaksi toimivaa konetyyppiä kolmen sijaan. Ihmisellä normaalisti on kolme konetyyppiä: L- (punainen), M- (vihreä) ja S- (sininen) konetyyppejä. Dikromaattisuudessa yksi näistä konetyypeistä puuttuu tai ei toimi kunnolla, minkä vuoksi värejä tulkitaan rajoitetusti.

Yleisimmät dikromaattiset muodot ovat protanopia (l- konet puuttuvat), deuteranopia (m- konet puuttuvat) ja tritanopia (s- konet puuttuvat). Näiden muodot vaikuttavat pääasiassa punaisen–vihreän sekä toisinaan sinivihreän tai sinisen erotteluun. Protanopia ja deuteranopia esiintyvät yleisemmin than tritanopia, joka on harvinaisempi.

Perintä: suurin osa dikromaattisista on periytyviä ja X-kirjoisia; miehillä sitä havaitaan huomattavasti yleisemmin kuin naisilla. Väestöryhmien välillä esiintyvyyserot ovat suuria.

Diagnoosi: värinäön testauksessa käytetään Ishiharan värilevyjä sekä yksityiskohtaisempaa anomaloskooppista testiä, jolla määritellään, mikä konetyyppi puuttuu ja millainen dikromaattinen muoto on kyseessä.

Vaikutukset arjessa ja hallinta: dikromaattisuus ei parane, eikä sitä normaalisti hoideta without lääketieteellistä hoitoa. Käytännön sopeutuminen sisältää värien nimeämisen, korkean kontrastin käyttö sekä tieto- ja esteettömyysratkaisut. Digitaalisen sisällön suunnittelussa on vältettävä ainoaan väriin perustuvaa viestintää ja tarjottava vaihtoehtoisia ilmaisuja, kuten kuvakkeita tai tekstiä, sekä väriä erottavia kontrasteja. Näin varmistetaan, että tieto on saavutettavaa kaikille.