didesoksinukleotidien

Didesoxynukleotidit ovat nukleotidien muunnoksia, joissa puuttuu yksi tai useampi fosfaattiryhmä. Ne ovat tärkeitä molekyylejä molekyylibiologian ja geenitekniikan alalla, erityisesti DNA-sekvensointitekniikoissa. Didesoksynukleotidit eroavat tavallisista nukleotideista (adenosiini-, tymidiini-, guaniini- ja sytoosiinifosfaateista) siinä, että niissä puuttuu 3'-hydroksyyliryhmä, joka on välttämätön DNA-ketjun pidentämiselle.

Didesoksynukleotidien merkittävin käyttö on Chain Termination Method (Sangerin sekvensointimenetelmä), joka kehitettiin vuonna 1977. Menetelmässä käytetään neljää erilaista didesoksynukleotidia, joista kukin vastaa DNA-ketjun eri emäksiä (A, T, C, G). Sekvensointireaktiossa didesoksynukleotidit toimivat ketjunpitäjinä: kun didesoksynukleotidi lisätään DNA-ketjuun, ketjun pidentäminen pysähtyy, koska puuttuva fosfaattiryhmä estää seuraavan nukleotidin lisääntymisen. Näin syntyy eri pituisia DNA-fragmentteja, jotka voidaan erottaa geelielektroforeesilla ja lukea sekvenssiksi.

Didesoksynukleotidit valmistetaan synteettisesti ja niitä käytetään laboratoriossa DNA-sekvensointiin, geenien klonointiin sekä geenien ja mutaatioiden tutkimiseen. Niiden ominaisuudet, kuten puuttuva hydroksyyliryhmä, tekevät niistä arvokkaita työkaluja geenitekniikan ja biomolekyylianalyysin aloilla. Menetelmä on edelleen yksi yleisimmin käytettyjä DNA-sekvensointitekniikoita, vaikka uudemmat, nopeammat menetelmät, kuten next-generation sequencing, ovat yleistyneet.