deformaatiota

Deformaatiota tarkoitetaan kappaleen muodon, koon tai tilavuuden muutosta sen altistuessa ulkoiselle kuormalle, lämpötilan muutokselle tai muille prosesseille. Se voi olla elastista, jolloin muoto palautuu kuorman purkautuessa, tai plastista, jolloin muoto ei palaudu. Deformaatio mitataan suhteellisesti pituuden tai tilavuuden muutoksen perusteella.

Jännitys ja muodonmuutos ovat deformaatioon liittyviä suureita. Lineaarisessa, elastisessa alueessa materiaali noudattaa Hooken lakia: jännitys on suoraan verrannollinen muodonmuutokseen. Kun kuormitus ylittää materiaalin elastisen rajan, alkaa plastinen deformaatio, joka on pysyvä. Duktiliteetti kuvaa kykyä venyä ennen murtumaa; sitkeämpi materiaali voi kestää suurempia plastisia muotoarvoja ennen rikkoutumista.

Deformaatio liittyy erilaisiin kuormituksiin ja ilmiöihin. Vetojännitykset, puristukset ja leikkaukset voivat tuottaa erilaista muodonmuutosta. Lämpötilan muutos aiheuttaa termisen deformaatio, ja viskoelastisissa materiaaleissa vaste on sekä muodoltaan että aikaisesti riippuvaa. Geologiassa deformaatio ilmenee esimerkiksi kallioperän virtaumana, taittumina ja siirroissa, kun tectoniset voimat vaikuttavat.

Sovellukset ja merkitys ovat laajat. Teollisuudessa deformaatio ohjaa suunnittelua, valmistusta ja laadunvalvontaa metallinmuokkauksessa, hitsauksessa ja muovauksessa. Rakenteelliset järjestelmät sekä ilmailu- ja rakennusalalla varmistetaan, että muodonmuutokset pysyvät sallituissa rajoissa. Murtumisen estäminen ja kestävien materiaalien valinta perustuvat usein deformaatiokäyttäytymisen tuntemukseen.

Mittaaminen ja analyysi perustuvat kokeisiin ja laskentaan. Extensometreillä, digitaalisen kuvankorjaamisen (DIC) menetelmillä sekä pituuden muutosten mittauksella arvioidaan deformaatio. Finite element -analyysit mahdollistavat monimutkaisten kuormitusolosuhteiden simuloimisen ja muodonmuutosten ennustamisen.