bluesmusiikin

Bluesmusiikki on yhdysvaltalainen musiikkilaji, jonka juuret ulottuvat afrikkalais-amerikkalaisten yhteisöjen kulttuuriperintöön sekä 1900-luvun alun sosiaalisiin oloihin. Kehitys tapahtui erityisesti eteläosavaltioissa, kuten Mississippin deltan alueella. Bluesin keskeisiä piirteitä ovat tunteellinen laulutaito, toistuva 12-bar blues -akordikäytäntö sekä niin kutsutut blue-notet, joilla kolmannen, viidennen ja seitsemännen asteen sävelet kuulostavat hieman alhaisemmilta kuin tarkka diatoninen sävelkerta. Sanoitukset käsittelevät kärsimystä, työläiselämää, rakkautta ja toivoa, ja musiikissa korostuu improvisaatio sekä yhteisöllinen vuorovaikutus esiintyjän kanssa.

Bluesin kehitys jakautuu useisiin suuntauksiin. Delta blues on akustinen, maaseudulla vaikuttanut tyylilaji Mississippin deltan alueelta, kun taas Chicago blues on sähköinen, urbaani versio, joka syntyi kaupungissa. Muita tyylejä ovat Texas blues sekä Piedmont blues, joille on tyypillistä erilaiset kitaratekniikat. Soittimina käytettiin alun perin kitaraa, huuliharppua ja pianoa, ja myöhemmin laajemmin sähkökitaraa, bassoa ja rumpuja. Varhaisista vaikuttajista mainitaan Robert Johnson, Muddy Waters, Howlin' Wolf, B.B. King, T-Bone Walker sekä John Lee Hooker; heidän äänensä ja ilmaisunsa ovat muokanneet laajasti rockin ja popin ilmaisua.

Bluesin vaikutus on globaali; se innoitti 1960-luvulla brittiläisen blues- ja rock-liikkeen ja on sittemmin rikastuttanut monia nykyaikaisia tyylejä. Bluesmusiikki elää edelleen sekä perinteisissä että modernisissa kokoonpanoissa, usein korostaen kitaran ja huuliharppujen sooloja, tarinankerrontaa ja improvisaatiota sekä live-esiintymisiä.