artikulaatioaluetta
Artikulaatioalue, tai artikulaatiopaikka, on fonetiikan käsite, jolla tarkoitetaan sitä paikkaa suun limakalvolla tai kurkussa, jossa konsonantin artikulaatio muodostuu. Artikulaatio tapahtuu, kun aktiivinen artikulaattori (kieli, huulet tai pehmeä suulaki) sekä passiivinen artikulaattori (esimerkiksi hampaat, kitalaki, kovakalvo, pehmeä suulaki, glottis) asettuvat vastakkain ja ilmavirta muokkautuu. Tämä paikka yhdessä aukotuksen, ilmavirtauksen rajoittamisen ja mahdollisen tukoksen kanssa määrittää konsonantin luonteen.
Yleisimmät artikulaatioalueet ja esimerkit
- Bilabiaalinen: huulet muodostavat sulun tai supistuksen (p, b, m).
- Labiodentiaalinen: huulien ja ylähampaan välinen kohta (f, v).
- Dentalinen: hampaiden lähialue (esimerkiksi englannin θ, ð).
- Alveolaarinen: alaluotoviillon alapuolinen alue, jossa kieli koskettaa ylä-alkua (t, d, s, z, n, l, r).
- Palato-alveolaarinen: kitalakin takaosaa ja alveolaarikatua koskettava alue (ʃ, ʒ, t͡ʃ, d͡ʒ).
- Palataalinen: kitalaen takaosaan liittyvä alue (j).
- Velaarinen: kitalaki ja kovakalvo (k, g, ŋ).
- Uvulaarinen: isovillin alue, harvinaisemmissa kielissä (esim. ʀ, ɢ).
- Faryngeaalinen: faryngeaalisen alueen ilmakuoppia käyttävät ääntämistavat (harvinaisia ja erikoistapauksissa).
- Glottaalinen: ääni syntyy glottiksen alueella (h, ʔ).
Vokaalit eroavat artikulaatioalueesta siinä mielessä, että niiden pääasiallinen kuvaustapa koskee kielen asentoa ja huulten muotoa, ei
---