antikonvulsanteista

Antikonvulsanteista on lääkeaineryhmä, jota käytetään ennen kaikkea epilepsian estämiseen ja hallintaan, mutta niitä käytetään myös muissa tiloissa kuten neuropathisessa kivussa, bipolaarisen mielialahäiriön vakaasti ylläpidettävässä hoidossa sekä joidenkin migreenin ennaltaehkäisyssä. Lääkkeet voivat olla sekä pitkäkestoisia perusterveydenhoidossa että akuuttia hoitoa varten käytettäviä.

Toimintaperiaatteet ovat moninaisia. Useimmat antikonvulsantit pienentävät aivokudoksen ylikorostunutta aktiivisuutta joko tukemalla GABA:a, vähentämällä natrium- tai kalsiumkanavien toimintaa tai muokkaamalla glutamatergisen ärsytyksen vaikutuksia. Tämä monimuotoisuus mahdollistaa niiden käytön erilaisten kohtauksien ja tilojen hoidossa, mutta samassa tarkoittaa myös yksilöllisiä vasteita ja erilaisia haittavaikutuksia.

Yleisimmät käyttöalueet ja esimerkit. Epilepsian hoidossa käytetään muun muassa karbamatsepiinia, fenytoiinia, valproaattia ja lamotrigiinia sekä useita moderneja aineita kuten levetirasetaamia, lacosamidia tai eslicarbazepinea. Neuropatisessa kivussa ja trikeminaalisessa neuralgiassa käytetään usein gabapentinoideja (gabapentin, pregabalin) sekä muita, kuten lidokainan sisältäviä reseptilääkkeitä. Bipolaarisessa mielialahäiriössä tietyt antikonvulsantit voivat toimia mielialan stabiloineina. Migreenin ennaltaehkäisyssä on hyödynnetty erityisesti topiramaattia ja joskus valproaattia.

Vastaanottoon liittyy turvallisuusnäkökulmia. Haittavaikutuksiin voivat kuulua väsymys, kognitiiviset vaikutukset, ataksia, painon muutokset sekä ihoreaktiot (erityisesti lamotrigiinilla). Valtaosa lääkkeistä metaboloituu maksassa ja ne voivat aiheuttaa haittavaikutuksia sikiölle raskauden aikana; valproaatti on tunnettu korkean sikiöön liittyvän riskinsä vuoksi. Lääkitystä säädetään tarkasti ja seurantaa tehdään maksafunktioiden, verenkuvan tai muiden laboratoriotutkimusten muodossa sekä tarvittaessa lääkeannosten hiomisen merkeissä. Interaktiot ja autoinduktio voivat muuttaa muiden lääkkeiden määräämistä.