altistuvuuden

Altistuvuuden käsite on keskeinen terveystieteissä, ympäristötieteissä ja riskinarvioinnissa. Se viittaa siihen, miten suuri todennäköisyys yksilö tai populaatio joutuu altisteen vaikutusten alaiseksi. Altistuvuutta tarkastellaan sekä altistumisen tapahtuman luonteen että yksilön tai ryhmän herkkyyden kautta. Toisin sanoen altistuvuus voi käsittää sekä saavutettujen annosten määrän ja keston että alttiuden haitallisille vaikutuksille.

Altistuvuuden mittaus perustuu sekä ympäristön mittauksiin että biomarkkereihin. Työ- ja ympäristötutkimuksissa voidaan arvioida päivittäisiä annoksia, kumulatiivista altistumista sekä altistuksen intensiteettiä. Käytettyjä mittareita ovat pitoisuudet, altistusjakso ja populaatiokohtaiset erot sekä muut ympäristö- ja elintapatekijät, jotka vaikuttavat altistumisen tasoon.

Tekijöihin vaikuttavat sekä ulkoiset tekijät että yksilölliset ominaisuudet. Ulkoisiin tekijöihin kuuluvat esimerkiksi asuinympäristö, työtehtävät, kulutustottumukset ja käytännön suojatoimet. Yksilöllisiä tekijöitä ovat ikä, terveydentila, genetiikka sekä käyttäytyminen. Kriittisiä ovat myös suojatoimet ja infrastruktuuri, jotka voivat vähentää altistumista tai sen vaikutuksia.

Käyttö riskinarvioinnissa on altistuvuuden arviointi yhdessä voimassa olevien raja-arvojen ja suojelutoimien kanssa. Terveys- ja ympäristöpolitiikassa tavoitteena on vähentää haittoja ja parantaa altistuvuuden hallintaa.

Esimerkkejä altistuvuuden konteksteista ovat kemikaalien ilmanlaatua, melua, ionisoiva ja UV-säteily sekä ruokavalion kautta tapahtuva pitkäaikainen altistuminen.