alkemiasta

Alkemia oli antiikin ja keskiajan harjoittama protosänttinen tiede ja filosofia. Sen päätavoitteena oli usein metallien muuttaminen kullaksi, vaikka alkeemikot tutkivat myös muita aineita ja prosesseja, kuten lääkkeiden valmistusta, eliksiirien kehittämistä ja ihmisen elämän pidentämistä. Alkemiaan kuului sekä käytännön kokeiluja että teoreettista pohdintaa.

Alkeemikot uskoivat, että aine koostui perusosista ja että näitä osia voitiin muuttaa. Keskeisiä käsitteitä olivat muun muassa elohopea, rikki ja suola, sekä mystiset elementit kuten tuli, vesi, ilma ja maa. Heidän kirjoituksensa olivat usein kryptisiä ja allegorisia, täynnä symboleja ja viittauksia mytologiaan ja uskontoon.

Vaikka alkemialla ei ollut modernin kemian tarkkuutta ja tieteellistä menetelmää, se loi pohjaa monille myöhemmille tieteellisille löydöille. Alkeemikot kehittivät uusia laboratoriotekniikoita ja laitteita, kuten tislauslaitteita ja retortteja, ja heidän kokeilunsa johtivat joidenkin uusien aineiden löytämiseen. Merkittävimmät alkeemikot, kuten Jabir ibn Hayyan, Paracelsus ja Isaac Newton, tekivät omia panoksiaan sekä käytännön kokeilujen että teoreettisen ajattelun parissa.

Alkemiaa harjoitettiin laajalti Lähi-idässä, Euroopassa ja Aasiassa vuosisatojen ajan. Sen merkitys väheni tieteellisen vallankumouksen myötä, kun kemian tieteellinen perusta alkoi vahvistua. Nykyään alkemiaa pidetään enemmän historiallisena ilmiönä ja filosofisena perinteinä kuin tieteellisenä kurinalaisuutena.