alaviitteina

Alaviitteena (alaviitteet) ovat teksteissä sivun alareunaan sijoitettuja merkintöjä, joiden tarkoituksena on antaa lisätietoja, selkeytyksiä tai lähdeviitteitä ilman, että ne hallitsevat päätekstin lukua. Ne ovat yleisiä erityisesti akateemisessa kirjoittamisessa, tieteellisissä julkaisuissa sekä monissa oppikirjoissa.

Alaviitteiden käyttötarkoitukset ja tyypit vaihtelevat. Yleisin tehtävä on lähdeviitteiden merkitseminen, jolloin tekijä antaa lähteen tiedot alaviitteeseen ensimmäisen kerran mainitun kohdan yhteyteen. Toisinaan alaviitteet tarjotaankin lisäselvityksiä, kommentaaria tai täydennyksiä, jotka eivät mahdu päätekstin virkkeisiin. Eri kustannus- ja tutkijakäytännöt voivat korostaa toista tai toista tarkoitusta, ja joissakin julkaisuissa käytetään sekä sisältö- että lähdeviitteiden muotoa.

Sijoitus ja numerointi: alaviitteet merkitään päätekstissä superscript-numeroin, ja niiden teksti ilmestyy sivun alareunassa. Numerointi voi olla per page (jatkuva jokaisella sivulla) tai jatkuva koko teoksessa, riippuen valitusta tyylistä. Tiettyjen ohjeistojen mukaan alaviitteisiin voidaan sisällyttää pitkät bibliografiset tiedot tai pelkät lyhennetyt viittaukset, joista lukija löytää lähteen lähdeluettelosta.

Käyttö suomalaisessa kirjallisuudessa: alaviitteet ovat yleisiä humanistisissa ja yhteiskuntatieteellisissä teksteissä sekä opinnäytetöissä. Eri alansa työkäytännöt vaikuttavat siihen, käytetäänkö enemmän alaviitteitä vai epävirallisempia viittausmuotoja (esim. sisäisiä viitteitä tai lopet noteja). Yleisillä viiteohjeilla pyritään varmistamaan lähteiden selkeä tunnistettavuus sekä lukijan mahdollisuus tarkistaa tiedot.

Lisätietoa: alaviitteet, jalka- ja loppuviitteet, lähdeviitteet, viittauskäytännöt.