akklimisaatio

Akklimatisoituminen on elävän olennon fysiologinen sopeutuminen ympäristön olosuhteiden muutoksiin siten, että toiminta ja suoritus säilyvät mahdollisimman hyvänä. Tämä prosessi voi tapahtua ihmisillä, eläimillä ja kasveilla, ja siihen sisältyy sekä nopeasti että hitaasti eteneviä muutoksia. Akklimatisoituminen on yleensä tilapäistä ja palautuvaa, eikä se tarkoita pysyvää geneettistä muutosta. Pitkän aikavälin sopeutuminen voi taas johtaa evolutiivisiin adaptaatioihin, mutta ne ovat erillisiä prosesseja.

Eri ympäristötilanteet vaativat erilaisia akklimatisoitumisen mekanismeja. Korkeudessa alhainen ilman happipitoisuus johtaa hengityksen tehostumiseen ja veren hapenkuljetuskyvyn paranemiseen; punasolujen määrän lisäminen voi tapahtua ajan kuluessa. Lämpötilan noustessa akklimatisoituminen näkyy plasma-tilavuuden laajentumisena, hikoilun alkamisen nopeutumisena ja ihon verenkierron säätelyn parantumisena sekä kykyyn säätää ruumiinlämpöä. Kylmässä elimistö voi parantaa lämpöä tuottavaa toimintaa, kuten non-shivering termogeneesiä, ja verenkierrossa tapahtuu säätelyä. Kasvit voivat sopeutua muokkaamalla solun toimintaa, fotosynteesiä ja vedenhankintaa, sekä muokkaamalla soluseinien rakennetta ja stomatoiden toimintaa.

Ajallinen kulku vaihtelee, mutta useimmat ihmiset alkavat osoittaa akklimatisoitumisen merkkejä muutaman päivän kuluessa ja ne kehittyvät viikkojen aikana. Kun ympäristö palaa aiempaan tilaan, nämä muutokset palautuvat yleensä alkuperäisiin tasoihin. Akklimatisoituminen on tärkeä huomio vuoristo- ja liikunta- sekä työolosuhteissa, ja sen ymmärrys auttaa suunnittelemaan sopeutusstrategioita sekä vähentämään stressiä ja haittavaikutuksia.